Perinteinen kuusi uusilla valoilla

Kumma juttu. Mielestäni joulusta puhuminen aloitetaan aivan liian aikaisin, mutta se tulee taas aivan liian yllättäin ja nopeasti?

Mutta nyt on tämän vuoden joulukotimme valmis rauhoittumaan. Kuusikin on jo koristeltu. Kuusi koristellaan aina samoilla koristeilla, jotka ovat olleet perheessämme lasten syntymästä asti. Joitain uusia koristeita on ostettu ja lapset ovat tehneet osan koristeista itse. Nämä ovat lapsille tärkeitä ja hyvä niin. Joulukuusi on siis ainoa asia, mihin en puutu. Kaikki mahdolliset koristeet saavat roikkua.
Mutta on kuusi saanut jotain uuttakin. Vanhat jouluvalot menivät rikki ja ostin pattereilla ja kaukosäätimellä toimivat valot. Ei siis enää hankalia johtoja eikä sähköongelmia. Valot saa näppärästi pois päältä ja päälle. Yhdellä kaukosäätimen painalluksella. Aivan mieletöntä minusta. Kynttilän valo on kaunis eikä erotu mitenkään sähköllä toimivista. Omani ostin Clas Ohlsonilta. En tiedä, onko muualla myytävänä vastaavia.


















Blogi ei päivity nyt joulun aikaan, mutta luultavasti en malta olla kurkkimatta instan puolelta muiden ihania joulukuvia ja luultavasti laitan itsekin muutamia. 

Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille teille ihanille <3 



12 kommenttia

  1. Meidän valot oli myös rikki tai yksi lamppu.Saa nähdä mitä sen tilalle löytyy.Nuo kaukosäätimellä toimivat kuulostais järkeville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä innoissani näistä,suosittelen lämpimästi :)

      Poista
  2. Teillä on jo joulu! Kaunis joulu!
    Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta myös sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, jossain kerrankin ajoissa :) Ihanaa joulua ja onnellista uutta vuotta Tuula <3

      Poista
  3. Oikein ihanaa joulua ja onnea vuodelle 2017 <3

    VastaaPoista
  4. Kaunis koti <3 Oikein ihanaa joulunodotusta <3

    VastaaPoista
  5. Kauniilta näyttää jouluinen kotinne:) Toivotan rentoa ja ihanaa JOULUA!

    VastaaPoista
  6. Kaunis koti teillä <3 Sydämellistä joulua Sari <3

    VastaaPoista