Vanhassa Kauppatalossa

Olisikohan niin, että pahin "talviuniaika" on päättymässä. Nyt nimittäin tulee pitkästä aikaa postaus putiikkivierailusta. Kesällähän niitä oli useampia.

Tällä kertaa kyseessä onkin lähialueelta löytyvä ihanuus. Nimittäin Sipoon Söderkullassa sijaitseva Vanhassa Kauppatalossa.  Tämä viehättävä putiikki on yhdistelmä ihanuuksia. On putiikin pitäjän itse tilaamaa tavaraa, esimerkiksi Brostelta. Sitten löytyy paikallista käsityötä. Ja monta muuta juttua. Ja kaiken päälle vielä pieni kirppisosasto. Eli tarjontaa on saatu pieneen putiikkiin paljon ja minusta siinä onkin juuri vahvuus ja ihanuus.
























Vanhassa Kauppatalossa on myös vierailevia tähtiä. Jos kiinnostuitte, käykää katsomassa facebookisa, klik.

Ja mitä itselleni lähti matkaan. No, tietysti tuota niin trendikästä Marvis-hammastahnaa, Porvoon Paahtimon suklaa-chili-kahvia, washiteppiä ja kuvassa olevat korvikset. Vanhoista lusikoista tehdyt. Vielä vähän kaihertaa rannekorut, samoin vanhoista lusikoista tehdyt. Ihanat.

Matkaan lähti myös hyvä mieli ja yksi sovittu yhteistyöpäivä. 

Ihanaa viikonloppua!








Julisteita Casa Mimiin

Näihin kuviin on taas ihana palata, nyt kun olemme palanneet Suomeen. Muutamia sisustusjuttuja  lisätty Casa Mimiin. Katsastetaan ensin lasten makuuhuone. Kerroinkin jo aiemmin, että yksi paketti matkannut Ruotsista asti mukaan. Ja tässä olisi nyt lopputulos.
 









Huomaatteko muuten, miten nuo sängyt oikein huutavat koristetyynyjä. Mutta toisaalta, arvatkaa miltä tuo huone näyttää, kun kaksi pikkuista neitiä on vallannut sen. Leluineen ja vaatteineen.  Silloin ei paljon koristeyynyjä kaipailla.
Mielestäni julisteiden hennot sävyt sopivat hyvin pellavaan. Voih, haluaisin nuo kyllä tänne toiseenkin kotiin.
Verho tuli myös  Suomesta, Annon pellavaverho siis kyseessä

Taulut  tilattu Ruotsista Fotografiskasta, josta kerroin aiemmin teille täällä.



 
 

Elämää Espanjassa osa 2

Lenkkeilyn ja muun urheilun jälkeen on tietysti  vuorossa se herkuttelu. Minulle on ollut aivan uusi kokemus käydä espanjalaisessa supermarketissa. Voi että, siellä on kaikkea kivaa katsottavaa. Voisin viettää siellä tuntitolkulla aikaa. Ihastella ihania juttuja ja ihmetellä hintoja. Muutakin, kun niitä muutaman euron viinejä ja cavaa. 
Mitä enemmän vietämme aikaa Espanjassa, sitä enemmän tulee kokkailtua kotona.

Ja meillä on muuten uusi mattokin keittiössä.
Huimat 12 e maksava, tykkään kovasti.









Minulla oli paljon kuvia ruokakaupasta, kaikki oli otettu tyttöni Samsungilla. Kuvat näyttivät hienoilta. Mutta nyt kun ne on siiretty koneelle, niin kuvat ovat niin pieniä, ettei niistä ole paljon iloa. Mutta laitanpa kuienkin muutaman.

Viimeiset taas otettu omalla kamerallani.












 Olemme vihdoin löytäneet kaupoista myöskin rahkaa, pienen etsinnän ja ystäväni Hannan avustuksella. Samoin kermaa ja voita. Nyt on siis ihan kaikki tarvittavat ja hieman enemmänkin.

Seuraavaksi olisi tiedossa sitä tärkeintä, eli sisustusta

Herkullista sunnuntaita!



Elämää Espanjassa

Meillä on Espanjassa aika kivat mahdollisuudet urheiluun. Se onkin yksi syy, miksi meillä on asunto siellä. Siis mieheni syy. Mutta minullekin, sunnuntailenkkeilijälle antaa kivat puitteet vähän juoksennella merenrannalla, katsella maisemia. Kotoa löytyy myös kahvakuulia. Niitä on kiva  heilutella lenkin pääteeksi terassilla, auringossa, merta katsellen.






Tässä vielä kuvia, jotka olen ottanut lenkin varrella. Merenrannalla lenkkeilyssä on se hyvä puoli, että haluaa vaan nähdä lisää ja lisää, ei malta kääntyä takaisin. Tulee tehtyä kunnnon lenkki.















Ja taas voi hyvällä omallatunnolla herkutella hyvällä ruualla 
ja maistella hieman viiniä.