Vietimme perheen kanssa pitkän viikonlopun Berliinissä loppukesästä. Minulle ja lapsille Berliini oli uusi kohde ja oli mahtava päästä tutustumaan tähän monien kehumaan kaupunkiin.
Ja Berliinissähän nähtävää riittää. Koska olin siis lasten kanssa ensikertalaisia eikä Berliinin järjetöntä historiaa voinut jättää väliin, niin kiersimme kaikki mahdolliset nähtävyydet, tietysti ajan sallimissa rajoissa.
Parasta tässä matkassa taisi olla päätös lähteä walking tourille. Kävely ei ihan ensalkuun kuullostanut houkuttelevalta kovan helteen vuoksi. Olimme muutenkin kävelleet jo pitkiä matkoja, metromatkoista huolimatta. Mutta walking tour osoittautui ihan nappivalinnaksi tutustua kaupunkiin. Opas kertoi myös monia pieniä yksityiskohtia kaupungista, joita emme muuten olisi koskaan kuulleet. Walking tour alkoi sopivasti sunnuntaina aamusta, kun kadut olivat hiljaisia ja lämpötila kohtuullinen.
Yllä olevassa kuvassa kadussa olevia laattoja. Laatat kertova murhatuista ihmisistä, jotka ovat kadulla asuneet. Ja näitä surullisia laattoja löytyy paljon.
Walking tourin välissä oli myös hetki nauttia kahvit ja hieman levätä. Reitti oli suunniteltu kohtuulliseksi ja myös teinit jaksoivat hyvin kulkea matkassa. Voisin kuvitella, että kaiken tämän tiedon myötä historian opiskelu saa uutta puhtia.
Oppaamme jakoi meille myös sähköpostiin kartan, johon hän oli merkinnyt omia suosikkikohteitaan, niin nähtävyyksiä, ravintoloita kun illanviettopaikkojakin. Joten kierros oli kaikin puolin hyödyllinen. Vahva suosistus siis tutustua uuteen kaupunkiin kävellen, oppaan kanssa. Keskustelua tulee enemmän kun bussikierroksilla ja näin saa enemmän tietoa. Ja jos kaupungin nähtävyydet ovat jo suunnilleen hanskassa, niin näitä kävelykierroksia järjestetään myös eri teemoilla, esimerkiksi ravintoloihin painottuen.
Ehkä seuraavalla kerralla Berliinissä otamme hieman rauhallisemmin ja natimme enemmän kaupungin sykkeestä.
Aika sekalainen kuvakollaasi, mutta kertoo varmaan paljon Berliinistä. Kaupungista löytyy kaikkea mahdollista, kaunista ja rumaa, uutta ja vanhaa.
Seuraavaan kertaan jää vielä muutamia kuvia Berliinin kaduilta ja katutaiteesta, joten olkaa kuulolla, jos kaupunki kiinnostaa.