Kaupallinen yhteistyö Helein ja 40+ blogit
Ikä on vain numero, eikö niin. Itse elän onnellisesti ikääni ajattelematta.
Syntymäpäivät ovat olleet vain huippupäiviä, jolloin saan olla hemmoteltavana.
Jossain vaiheessa ikä alkaa kuitenkin näkyä, vaikka kuinka mieli eläisi edelleen teinivuosia. Pieniä ryppyjä, luomia ja pigementtiläiskiä ilmaantuu sinne tänne. Suupielet alkavat hieman roikkua. Lopulta pelikuva ei enää vastaakaan sitä henkistä ikää.
Tärkein ihoni hyvinvointiin vaikuttanut asia on ollut ruokavalion muutos. Luulin aiemmin kärsiväni atopiasta. Ihoni oli erittäin kuiva ja huonossa kunnossa. Mutta kun jätin sokerin ja huonot hiilihydraatit pois, ihoni parani merkittävästi.
Niinpä olin innoissani, kun kuulin uudesta ravintolisästä, jolla voi edesauttaa ihon kuntoa. Sana kollageeni on aiemmin yhdistynyt mielessäni paikallisesti ihon kautta vaikuttaviin tuotteisiin. Helein Strong Collagen poikkeaa näistä, koska se nautitaan suun kautta.
Kollageenin tuotanto vähenee ihossa noin 25 ikävuoden jälkeen, joten olen jo hieman myöhässä. Helen Stong Collagenin avulla uskon, että saan tämän takamatkan kurottua kiinni. Ja joka tapauksessa: parempi myöhään, kun ei milloinkaan! Eletty elämä jättää jälkensä, mutta ne eivät haittaa, jos muutoksia saa pehmennettyä.
Nyt Helein Strong Collagen on jo osa päiväittäisiä rutiineja, kaikkiaan kolmen tabletin verran joka päivä. Toiveena on hieman kimmoisampi iho sekä jarrua ryppyjen ilmaantumiseen. Ihoni on myös edelleen hieman kuiva, joten tähän toivon myös muutosta. Kollageeni vaikuttaa myös luustoon, hiuksiin ja kynsiin. Ja varsinkin tuuheammat hiukset otetaan ilolla vastaan! Vaikutusta toki on turha odotella aivan samantien, mutta neljässä viikossa pitäisi tuloksia jo näkyä.
Helein Strong Collagenia myyvät apteekit. Plussaa tuotteelle on ehdottomasti kotimaisuus. Heleinillä on myös muita kauneusravintolisiä, niistä löytyy lisää tietoa
täältä.
Ja nyt kun aurinko vihdoin paistaa ja olisi ihana antaa auringon päivettää, älkää silti unohtako aurinkosuojavoiteita. Se on kollageenilisän ohella yksi parhaista teoista, mitä ihon kauneuden vuoksi voitte tehdä.
Sain teille lukijoilleni arvottavaksi kolme 90 tabletin Heleinin Strong Collageeni-pakkausta.
Kaikki alle kommentinsa jättäneet ovat mukana tässä ihanassa arvonnassa. Viimeinen osallistumispäivä on 25.6.
Onko kollageeni teille ihonhoidossa jo tuttu? Oletteko jo mahdollisesti kokeilleet ja millaisia tuloksia olette saaneet? Olisi kiva kuulla kokemuksistanne. Ja muistakaa jättää myös yhteystietonne.
Itse palaan omien kokemusteni osalta asiaan loppukesästä.
Aurinkoisia kesäpäiviä kaikille!