Ensimmäinen adventti

Hitaasti mutta varmasti joulu hiipii kotiin. Laitetaan ensin maltillisesti. Ensimmäisenä adventtina on hyvä aloitella. Tänään pikkumökki sai hieman jouluisemman ilmeen. Sinne on ihana vetäytyä  fiilistelmään. Takkatulen ääressä, ilman televisiota.

Ostin eilen kolme suloista huonemäntyä. Lapset saivat huoneisiinsa omat ja kolmas ilahduttamaan kaikkia. 














Ihanaa ensimmäistä adeventtia!





Arvonta

Nyt alkaa aika, kun keittiössä on kiirettä. Kaupungilla käydään, ostetaan lahjoja. Kiirehdimme, jotta oikea joulu saisi saapua. Kiireettömällä tunnelmallaan.  

Jollekin kiireiselle on onneksi pieni helpotus luvassa. Sain arvottavaksi Suupin lahjakortteja keittoaterialle. Shoppailun lomassa voi käydä lepuuttamassa jalkojaan ja syödä lämmittävää keittoa.











Arvonta on pikainen eli loppuu jo tiistina 1.12. klo 24. 

Ja koska arvonta on näin Helsinki-keskeinen, kaikki kommentin jättäneet saavat yhden arvan. Oli kirjautunut lukija tai ei.
Muistakaa laittaa yhteystietonne, jotta pääsen postittamaan lahjakortit. Arvon lukijoille kaksi kappaletta lahjakortteja. Voitte viedä shoppailukaverinkin syömään. Arvonnassa siis kaksi saavat voiton.

Suup sijaitsee Keskuskadulla, Citycenterin katutasolla.

Suupista lisää täällä

(yhteistyössä HOK-Elanto Food Lab)

Loma-asunnon haasteita

Oman loma-asunnon omistamisessa on hyvät ja huonot puolensa. Hyviä toki löytyy huomattavasti enemmän. Minulle yksi niistä on ollut ystävien kanssa vietetyt ihanat hetket. Pikainen piipahdus auringossa, omassa kodissa. Illat terassilla hyvän ruuan kera. Ei tarvitse lähteä mihinkään. Katsellaan vain merta, auringonlaskua ja mahtavia maisemia. Matkustusaika on kohtuullinen ja valoterapiaa saa takuuvarmasti.








Se haastavampi puoli asunnon omistamisessa on vieras kulttuuri, kielimuuri ja kaukainen sijainti. Hyvä tukiverkko on välttämätön, jotta pysyy asioiden tasalla Suomesta käsin. Ja joskus sekään ei ihan riitä.
Tässä pieni tarina viimeisestä naisten reissusta.
Asunnossamme oli mennyt sähköt poikki. Sähkölaskun suoraveloituksessa oli ollut ongelmia meistä riipumattomista syistä. Joten sähköt oli laitettu poikki. Saimme ilmoituksen siitä muutama päivä ennen matkaa, joten osasin varautua siihen henkisesti. Yrityksistä huolimatta emme saaneet asiaa eteenpäin Suomesta käsin. Saapuminen keskiyöllä sähköttömään asuntoon ei todellakaan ole kivaa. Ystävien kannustavista kommenteista huolimatta. Kynttilänvalo on toki ihanaa, mutta rajansa kaikella. Enkä voi sanoa aamuakaan kovin ylelliseksi, ilman kahvia ja muita mukavuuksia. Joten otimme taisteluasenteen ja lähdimme kaupungille sähköä palauttamaan. 
Asioimme yhteensä viidessä eri paikassa, kartta kädessä, hikisenä ja väsyneinä aikaa vastaan. Oli perjantai ja asia oli saatava hoidettua ennen viikonloppua. Suurin ongelma oli varmaan kielimuuri ensimmäisessä paikassa. Mutta kuin ihmeen kaupalla, monen mutkan kautta, viimeisillä minuuteilla juoksimme sähköfirman konttoriin. Maksetut sähkölaskut kädessä. (Espanjalaiset laskunmaksuautomaatit ovat tietysti oma lukunsa). Odottaen jännittyneinä miten käy. "You have electricity now". Oikeastiko? Yes, meidä oma  amazing race Torreviejassa oli päättynyt ja me oltiin voittajia. Loppulomalla oli sähköt, mahtavaa!
Nyt nauttimaan. 









Onneksi minulla on mahtavia ystäviä. Ja yksi, joka puhuu hyvin espanjaa.Osasi sanoa tiukasti ahora, nyt! Ottivat tapahtumat huumorilla. Casa Mimin elämysmatkat, vähän erilaista lomailua. 
Näin siis joskus, kun omistaa asunnon Espanjassa. Ei välttämättä aivan stressitöntä. Mutta opettavaista omalla tavallaan.

Ja voin edelleen lämpimästi suositella.

 


Liedellä

Torstaina lanseerattiin Lidlin ensimmäinen oma ruokalehti Liedellä. Liedellä ilmestyy neljä kertaa vuodessa ja numeroissa on tarjolla sesongin reseptejä ja ajankohtaisia kuulumisia. Lehti on ilmaislehti ja on jakelussa Lidl-myymälöissä. Lehden on tarkoitus antaa inspiraatiota ja poimia suuren reseptitarjonnan joukosta helmiä. Miltä kuullostaisi vaikka jouluribsit ja mausteinen bataattidippi. Tai jauhoton sinihomejuustokakku. Liedellä antaa myös vinkkejä tuotteiden käyttöön. Lehti on tehty tyylikkäästi ja laadukkaasti. Tämä on lehti, jota ei luettuaan heitä paperinkeräykseen vaan säilytetään myöhempääkin inspiraatiota varten.











Löydät lehden siis piakkoin Lidlistä. Seuraava lehti ilmestyy pääsiäissesongin aikaan.

Casa Mimin facebook-sivuilta löytyy hieman lisää kuvia, torstaisesta lanseeraustapahtumasta.
Jos ette vielä ole käyneet tykkäilemässä siellä, niin tästä pääsee, klik.

Rauhallista lauantai-iltaa. Tunnelmat ovat surulliset ja epätodelliset eilisen johdosta. Mutta elämä jatkuu ja juuri nyt aika läheisten kanssa tuntuu kovin tärkeälle...


 



Pikkujoulut tiki-tunnelmissa

Nelkytplus-blogiyhteisön pikkujoulut vietettiin eilen havajilaistunnelmissa Kokomo Tikibar & Roomissa. Synkästä pimeydesä onkin mahtavaa sujahtaa lämpimän värikkääseen tiki-tunnelmaan.  Ihania eksoottisia coctaileja, puuhiiligrillissä valmistettua lihaa, ystävällistä palvelua.
Aiempaa kokemusta Kokomosta minulla ei ollut. 
Nyt se on ehdottomasti omalla ravintolalistallani.












Illan kuvasaaliista tuli aika ruokavoittoinen. Mutta ymmärrätte varmaan. 
Oma pääruokani oli  ribsit Kokomon tyyliin, grillattua ananasta, bataattiranskalaisia, tiki-slaw:ta sekä wasabimajoneesia. Ruokajuomana havajilaista olutta. Varsin suuri ja miehinen annos. Lisäksi jälkiruuaksi valkopersikka crème brûlee sekä malibu marinoitua mangoa.  
Annokset olivat todella reiluja, joten tuskin kukaan lähtee tästä ravintolasta nälkäisenä. 

Kokomon takaosassa on myös verholla eristettävä tila. Tässä hyvä vinkki vaikka seuraavan vuoden pikkujouluihin.

Kokomo Tikibar & Room löytyy Helsingistä osoitteesta Uudenmaankatu 16-20.

Kiitos Kokomo Tikibar & Room, Nelkyt + -blogit sekä ihanat kollegat kivasta illasta!





Suup

Kaikille on varmaan tuttu lounassysteemi. Kootaan itse ainekset salaattiin. Otetaan sitä, mistä eniten pitää. Mutta mitäs jos tämän saman tekisi keitossa. Nyt se on mahdollista.
Food Lab on Keskuskatu 6 sijaitseva ravintola, jossa testataan syömisen uusia konsepteja. Jokainen uusi testaus kestää puoli vuotta. Sen jälkeen tulee taas jotain uutta.
Ja nyt siis saapui Suup. Valitse itse mieleisesi raaka-aineet ja siihen päälle vielä liemi. Ihana ja terveellinen lounas, joka lämmittää. Keittoja saa pienempänä sekä suurempana ja mukaankin voi kiireinen ottaa.



















Foob Labissa otetaan vastaan asiakkaiden ideoita ja on myös mahdollista hakea VIP-kehittäjäksi.
Lisää asiasta voi lukea täältä.

Itselläni oli yksi toivomus. Voisiko sitä ihanaa hernepyrettä olla saatavilla jatkossakin omaan keittoonsa. Voi kuulemma. 
Kiitos ihanista keitoista ja mahtavasta ideasta Food Lab ja Suup.