Oman loma-asunnon omistamisessa on hyvät ja huonot puolensa. Hyviä toki löytyy huomattavasti enemmän. Minulle yksi niistä on ollut ystävien kanssa vietetyt ihanat hetket. Pikainen piipahdus auringossa, omassa kodissa. Illat terassilla hyvän ruuan kera. Ei tarvitse lähteä mihinkään. Katsellaan vain merta, auringonlaskua ja mahtavia maisemia. Matkustusaika on kohtuullinen ja valoterapiaa saa takuuvarmasti.
Se haastavampi puoli asunnon omistamisessa on vieras kulttuuri, kielimuuri ja kaukainen sijainti. Hyvä tukiverkko on välttämätön, jotta pysyy asioiden tasalla Suomesta käsin. Ja joskus sekään ei ihan riitä.
Tässä pieni tarina viimeisestä naisten reissusta.
Asunnossamme oli mennyt sähköt poikki. Sähkölaskun suoraveloituksessa oli ollut ongelmia meistä riipumattomista syistä. Joten sähköt oli laitettu poikki. Saimme ilmoituksen siitä muutama päivä ennen matkaa, joten osasin varautua siihen henkisesti. Yrityksistä huolimatta emme saaneet asiaa eteenpäin Suomesta käsin. Saapuminen keskiyöllä sähköttömään asuntoon ei todellakaan ole kivaa. Ystävien kannustavista kommenteista huolimatta. Kynttilänvalo on toki ihanaa, mutta rajansa kaikella. Enkä voi sanoa aamuakaan kovin ylelliseksi, ilman kahvia ja muita mukavuuksia. Joten otimme taisteluasenteen ja lähdimme kaupungille sähköä palauttamaan.
Asioimme yhteensä viidessä eri paikassa, kartta kädessä, hikisenä ja väsyneinä aikaa vastaan. Oli perjantai ja asia oli saatava hoidettua ennen viikonloppua. Suurin ongelma oli varmaan kielimuuri ensimmäisessä paikassa. Mutta kuin ihmeen kaupalla, monen mutkan kautta, viimeisillä minuuteilla juoksimme sähköfirman konttoriin. Maksetut sähkölaskut kädessä. (Espanjalaiset laskunmaksuautomaatit ovat tietysti oma lukunsa). Odottaen jännittyneinä miten käy. "You have electricity now". Oikeastiko? Yes, meidä oma amazing race Torreviejassa oli päättynyt ja me oltiin voittajia. Loppulomalla oli sähköt, mahtavaa!
Nyt nauttimaan.
Onneksi minulla on mahtavia ystäviä. Ja yksi, joka puhuu hyvin espanjaa.Osasi sanoa tiukasti ahora, nyt! Ottivat tapahtumat huumorilla. Casa Mimin elämysmatkat, vähän erilaista lomailua.
Näin siis joskus, kun omistaa asunnon Espanjassa. Ei välttämättä aivan stressitöntä. Mutta opettavaista omalla tavallaan.
Ja voin edelleen lämpimästi suositella.
Heh ... vaikka ei teitä varmaan ihan koko aikaa naurattanut. Itse emme oikein usko tuohon asunnon omistamiseen, jos siellä, Portugalissa, Espanjassa tai jossain muussa maassa kuitenkin olisi vaan viikkoja, korkeintaan kuukausia, luulisin, että vuokraamalla selviäisi helpommalla, vaikkei asiasta kokemuksia olekaan, ei siis omistamisesta eikä vuokraamisesta :-)
VastaaPoistaNo, hyvät ja huonot puolethan siinä on. Meidän perheelle se sopii rentoutumiseen hienosti.. Itselleni visuaalisesti kaunis ja kodinomainen ympäristö on rentoutumiselle tärkeä. Miehelle tietyt mahdollisuudet harrastukselle :-D. Joskus tietty pitää lähteä vähän katselemaan myös maailmaa.
PoistaMatkailun pitää vähän avartaa, eihän sitä tuntisi itseään kunnon reissunaiseksi, jos kaikki tippuisi valmiina nenän eteen :o)
VastaaPoistaJa sähköä osaa arvostaa, kun tekee hieman töitä sen eteen :-)
PoistaTodellinen amazing race teillä ollut ja voittaja tiimi olitte myös.
VastaaPoistaIhanan näköisiä kuvia, kaunista siellä on kyllä.
Kiitos <3. Kyllä se aika voittajafiilis oli. Varsinkin kun tuntui että tämä ei ikinä tule onnistumaan.
PoistaSelvisitte voittajina, aivan mahtavaa ja taas tietää, että sitä saa ratkottua asian kuin asian. Ihanalta teillä näyttää ja nuo herkut <3
VastaaPoistaHih kyllä naurattaa pönttöyteni, sillä pääni puhki mietin sitä teidän lähikauppaa täällä Suomen päässä, mietin, että eikös lähin ole Siwa. ;) Hih eli mistä olit ostanut niitä upeita juttuja ystävillesi. <3
Ihanaa lomaa <3
Anteeksi, nauran ääneen. Ihana blondi <3. Olishan se mahtavaa saada niitä siwasta. Mutta siellähän jo lähikaupassa käynti on meille elämys :-D
PoistaKuulostaa itsessään pieneltä seikkailulta. Voin kuvitella että on saattanut aiheuttaa sydämen tykytystä moinen tilanne :) Onneksi kaikki päättyi onnellisesti. Kaunis loma-asunto teillä ♥
VastaaPoistaKiitti <3. Kyllä siinä välillä huumorintaju oli koetuksella. Mutta yhtä kokemusta rikkaampana taas :)
PoistaAivan ihania kuvia, kauniilta näyttää vaikka aluksi ei naurattanut sähkön puutteen takia! :) Erittäin kauniit yksityiskohdat ja harmoniselta näyttää sisustus. ^^
VastaaPoistaKiitos Milla <3. Juu, ei naurattanut alkuun. Mutta leppoisa lomahan tuosta sitten tuli :)
Poista