Tauluinspiraatio Tallinnasta

Kuvaatteko tekin matkoilla kirkkojen lisäksi kauniita taloja ja ovia ulkomailla? Minä ainakin. Vanhoja ja kauniin värisiä ja varsinkin vaaleanpunaisia. Tallinnassa näitä kuvauskohteita riittää runsaasti. Ikuistin niiitä muutaman ja yhdestä sain idean myös tauluun omalle seinälle.









Viehättäviä, vai mitä? Ja siihen tauluun siis. Olin aivan innoissani tästä Tallinnan löydöstä. Siis tästä vaaleanpunaisesta seinästä, jossa on halkeama.





Olin aiemmin tilannut julisteen nimeltä La rose mur, joka on ollut jo vähän aikaa olohuoneen seinällä. Tämä tallinnalainen seinä oli kuin kopio siitä. Joten teetin siitä itselleni suurennoksen ja laitoin senkin seinälle.






Pahoittelen kuvien laatua, tauluista on todella haastava ottaa kuvia ilman heijastusta.

Vaikka netti on täynnä toinen toistaan tyylikkäämpiä julisteita, on omalle seinälle kiva laittaa myös kuvia, joissa on tarina. La rose mur muistuttaa nyt ihanasta matkastani. 

Nyt mietin kuvia ovista, jotka olivat ylempänä. Niistä voisi saada myös aika hienot julisteet, värillisenä tai mustavalkoisena. Mitä mieltä olette?








8 kommenttia

  1. Mietin kuule juuri samaa, että ovista tekisin kuvia ja ehdottomasti värillisinä.
    Ihanaa viikonloppua Sari ❤️

    VastaaPoista
  2. Kyllä - matkoilla kuvailen taloja, kattoja, ikkunanpieliä, ovia ja porraskäytäviä;)
    Kiva idea tauluksi - ja kaunis taulu tuosta tulikin.
    Valoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä matkoilla aina hakee jotain kaunista kohdetta ja kuvauskulmaa, välillä niin että muu perhe ei jaksa odotella :) Ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  3. Taloja ja ovia, kyllä, niitä tulee kuvattua matkoilla! Ihania kuvia ja
    tunnelmia iki-ihanasta Tallinnasta, sulla on ollut varmasti upea reissu.

    Kivaa viikendiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissu oli kyllä ihan huippu ja siellä on niin kaunista. Kivaa viikonloppua Teija <3

      Poista
  4. Kiva idea!
    Minäkin taidan ottaa reissussa kuvia sillä silmällä, jos niistä saisi vaikka taulun aikaiseksi;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :). Kannattaa katsoa tosiaan sillä silmällä ympäristöä, josko joku kiva yksityiskohta löytyisi. Taulut omasta kuvasta on kivoja :). Ihanaa viikkoa <3

      Poista