Herkkuja joulupöytään

Pr-tilaisuus Kala-Lappi, Kaartilan Mallaspossu, Saimaa Brewing co

Muutama viikko sitten Unileverin koekeittiössä oli jouluinen tunnelma. Kala-Lappi, Kaartilan Mallaspossu ja Saimaa Brewing Co järjestivät  bloggaajaillan, jossa pääsimme itse valmistamaan jouluisia herkkuja. Reseptit olivat Risto Mikkolan ja Henri Lepistin luomia. Risto ja Henri olivat myös apuna, jos kokkailu aiheutti kysymyksiä.









Kalaisten alkupalojen jälkeen tarjolla oli  vielä Mallaspossun kinkkua, joulumakkaraa sekä possun tomahawk-kyljystä lisukkeineen. Nämä saimme nauttia valmiina alkupalojen valmistamisen jälkeen.
Olut sopii hienosti joulupöytään ja näiden yhdistämisestä meille oli kertomassa Saimaan Brewingin Anikó Lehtinen.








En nyt muista, millainen keitos yllä olevassa kattilassa kiehui. Näyttää kuitenkin olevan pienen palaverin paikka.
Kaikki sujui kuitenkin todella hienosti ja jouhevasti, vaikka kokkeja oli runsaasti. Ja ruoka saatiin ajallaan tarjolle.
Itse olin mukana tekemässä hieman erilaista rosollia. Siihen ohje alla.



Lapin tulisavulohi rosolli

500 g perunaa 5 mm viipaleina
500 g porkkanoita 1 cm viipaleina
300 g sipulia lohkoina
1 kg punajuurta lohkoina
rypsiöljyä, suolaa, pippuria
1 kg tulisavulohta
500 g maustekurkkua reiluina kuutioina
3 dl lehtipersiljahaketta
3 dl Knorr situraanavinegrettiä

Sekoita perunoiden joukkoon öljy, suola ja pippuri. Paada uunissa +200 C 25 min. Toista sama lopuille juureksille ja sipulille. Jäähdytä paahdetut juurekset. Sekoita kaikki raaka-aineet keskenään.

Punajuuri creme

4 dl vispautuvaa kermaa
0.25 dl väkiviinaetikkaa
0.5 tl suolaa
0.5 dl sokeria
0.5 dl etikka punajuurilientä

Vispaa kerma kevyesti vaahdoksi. Lisää loput aineet ja vispaa hetki.

Muita herkullisia reseptejä ja tunnelmia voi käydä katsomassa Tuulin
Lumo lifestyle  -blogista ja Helin Beach house kitchen
-blogista.

Rosolli oli maukasta ja koska niin näppärästi osasin ainekset pilkkoa tapahtumassa, niin päätin valmistaa sitä myös kotona, tällä kertaa ilman sauvlohta, Mallaspossun joulupaistin lisukkeena. Ja hyvin maistui edelleen.



Kiitos upeasta ja herkullisesta joulun aloituksesta Kala-Lappi, Kaartilan Mallaspossu ja Saimaan Brewing co. Ruoka oli herkullista ja sitä todellakin oli tarpeeksi. Kiitos myös kutsujalle ja järjestäjälle Eines.fi -blogin Timolle, jolla olisi selkeästi hieno tulevaisuus tapahtumien
järjestäjänä :)

Herkullista joulun odotusta <3






6 kommenttia

  1. Aika herkullisen näköinen jouluateria teillä on ollut!
    Voi kun saisi jo istahtaa joulupöytään herkuttelemaan..olen ihan hulluna
    jouluruokiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä taas niin herkullinen ilta. Meillä on aloitettu aamu riisipuurolla ja kinkkua syöty. Meillä nuorimmainen rakastaa jouluruokaa yli kaiken myös <3

      Poista
  2. Tuli heti mieleen joululaulun sanat: " Herkkuja on siellä monenlaista"!
    Kiva tapahtuma ja herkullinen myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, herkkuja oli kyllä niin paljon kun jaksoi vaan syödä. Ja kiva kun pääsee itsekin osallistumaan :)

      Poista
  3. Arvaa kelle tuli nälkä ;) Kivaa iltaa ja viikonalkua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No enpä ihmettele jos tuli ;). Ihanaa viikon alkua ja tunnelmallista joulun odotusta <3

      Poista