Luottoputiikki Espanjassa

Terveiset aurinkoisesta Espanjasta. Kohta kaksi viikkoa on kulunut kuin siivillä. Monenlaista lomailua on mahtanut tähän jaksoon. Olen ollut yksin, ystävän kanssa ja nyt viimeisellä jaksolla vietetään laatuaikaa perheen kanssa.

Yksin saapuessa olo oli kieltämättä hieman orpo ja kaiken lisäksi Torreviejassa oli juuri tuolloin pyhäpäivä eivätkä kaupat olleet auki. Mutta huoltoasema pelasti pahimmalta. Ja mitä sisustaja tekee seuraavana päivänä, kun kaupat taas aukeavat? Ei todellakaan mene ruokakauppaan vaan sisustusliikkeeseen. Kyllä! Ja vielä kahteen. Toinen niistä minun luottoputiikki The Flower Shop. Eikä vähiten sen vuoksi, että sieltä löytää aina a whisper from the almond valley -blogin Susannan. On kiva käydä moikkaamassa tuttua ja hankkia tuoreet kukat kotiin loman ajaksi. Lisäksi saan Susannalta aina takuuvarmasti ratkaisun kaikkiin pieniin pulmiin. 






















 Ihana paikka, eikö? 

Mutta nyt on aika siirtyä yläterassille odottelemaan auringonlaskua...





14 kommenttia

  1. Aivan ihanan näköinen kauppa. Tuolla olisi riskinä se, että haluaisi ostaa melkein kaiken :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin. Itse taidan vielä Suomessa tuijotella kuvia ja laittaa varaukseen tavaroita :)

      Poista
  2. Mahtavat kuvat sait otettua!
    Kiitoksia kehuista...ihan menin hämilleni...=)

    On aina suuri ilo saada blogi-ystäviä käymään täällä!
    Tervetuloa taas ja eiköhän se kattoterassikin saa vielä uutta ilmettä...;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan jo innolla seuraavaa kertaa. Näen jo mielessäni, miten terassi on saanut uutta ilmettä. En malta odottaa :)

      Poista
  3. Vai siellä se Susanna asustaa:) Ihania kuvia ja tuolta ei varmasti tyhjin käsin lähde:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu :). Aika monta juttua omaan asuntoon tullut tuolta :)

      Poista
  4. Oijoi ihana postaus ja tälläisiä lisää, näitä on kiva lueskella ja tutkia. Espanjasta ostin aina El Mueble lehden vaikka ovatkin hieman toistensa toisintoja, mutta ne kodit. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usein otan kuvia vähän salaa espanjalaisista sisustusliikkeistä :). Ovat kyllä ihan toista maata kun Suomessa.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Eikö olekin. Ja meidän lähiostarilla vielä kaiken lisäksi :)

      Poista
  6. Aivan ihana puoti. Tuoltahan voisi tuoda kotiin vaikka ja mitä! Me ollaan kesällä menossa espanjaan ja tämä vain lisää matkakuumetta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta. Kyllä on sieltä kotiutettukin tavaraa :) Ihanaa kun teilläkin on matka tiedossa, mekin lähdetään taas kesäkuussa takaisin.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Olen niin onnellinen, kun tämä löytyy läheltä. Aina voi piipahtaa kukkia ostamaan ja ihailemaan :)

      Poista