Oliivipuun ihmeherääminen

Varsinainen ihme on tapahtunut viime kesäisen oliivipuun kanssa. Pidin oliivipuuta talven vierasmajassa, jossa lämpötila on matalampi. Mikä  selviytymisen kannalta varmaan olikin oikein. Mutta kastelin oliivipuuta talven aikana vain muutaman kerran, kun sattumalta vierasmajassa käväisin. Keväällä oliivipuu tiputti kaikki lehdet ja ruskistui täysin. Lopulta siinä ei ollut häivähdystäkään vihreää, ei mitään elon merkkejä. Vierasmajaa siivotessa laitoin oliivipuun ulos. Odottamaan roskiin viemistä. Mutta jostain syystä se jäi tekemättä ja oli monta viikkoa ulkona terassilla. Ja sitten yhtenä päivänä huomasin uutta kasvua oliivipuussa.





Tältä näyttää juuri nyt tämä kuolleeksi julistettu oliivipuu. Aika käsittämätöntä.

Toivottavasti tästä kertomuksesta olisi lohtua jollekin samanlaiselle puutarhurille kun minä. Ei kannata luovuttaa.


Lopuksi vielä yksi puutarhani ihme. Yksi ja ainoa, mutta sitäkin kauniimpi pioni.




Pahoittelen  kuvan laatua. Kuvat on otettu kännykällä, koska kamerani on jäänyt mökille.    

Toivottavasti saan mökiltä pikapuoliin kuvia. Asiat ovat taas
hieman edenneet kesäkeittiössä ja myös uusia juttuja aloitellaan.


Aurinkoista loppuviikkoa!




10 kommenttia

  1. Onpa upea pioni.
    Mähän olen aivan toivoton kasvienhoitaja, joten tämä tieto oliivipuusta tulee tarpeeseen, koska sellaisen olen meille meinannut hankkia.

    VastaaPoista
  2. Kaunis pioni!
    Pitää muistaa itsekin tuo oliivipuun selviäminen. Minä kun olen niin hätähousu ja nakkaan heti kuolleen näköiset kasvit ja kukat roskiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin itsekin nakannut, mutta kun oli niin iso ja olin hieman laiska, niin jäi odottamaan. Mutta onneksi odotin :)

      Poista
  3. Mulla oli vähän huonompaa tuuria melko monen chilin ja viiniköynnösten kanssa. Pitkään niitä yritin elvyttää, mutta noup. Onneksi jokunen chili talvehti. Mielenkiintoinen tuo oliivipuu. Tuleeko siihen joskus jopa oikein satoakin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, no satoa mun hoidolla ei ainakaan. Silloin kun ostin, siinä oli kovasti oliivinalkuja. Enpä muuten tiedä, onko kukaan koskaan saanut puuhunsa oliiveja.

      Poista
  4. Olen kuullut, että välillä kasvit tykkää siitä, kun niitä vähän "kurittaa" ja jättää hoitamatta, niin johan alkaa into kasvamisen:) Noh, en tiedä toimiiko tämä olivipuiden suhteen, mutta vähän nyt kuulostaa siltä. Pieni shokki teki terää ja nämä mielenkiintoiset säät! Nyt sitten oliiveja nauttimaan, joskus!<3

    VastaaPoista
  5. Olen kuullut, että välillä kasvit tykkää siitä, kun niitä vähän "kurittaa" ja jättää hoitamatta, niin johan alkaa into kasvamisen:) Noh, en tiedä toimiiko tämä olivipuiden suhteen, mutta vähän nyt kuulostaa siltä. Pieni shokki teki terää ja nämä mielenkiintoiset säät! Nyt sitten oliiveja nauttimaan, joskus!<3

    VastaaPoista
  6. Onpa ihme,että se kasvoi uudelleen!Oliivipuuta vuosi sitten haaveilin,mutta en raaskinut ostaa.Ajattelin etten saa sitä menestymään pian.Pionin kukkimista odotan myös,nuput ovat olleet viikkoja eikä mitään tapahdu!

    VastaaPoista
  7. Onpa ihme,että se kasvoi uudelleen!Oliivipuuta vuosi sitten haaveilin,mutta en raaskinut ostaa.Ajattelin etten saa sitä menestymään pian.Pionin kukkimista odotan myös,nuput ovat olleet viikkoja eikä mitään tapahdu!

    VastaaPoista