Kesäkeittiö

Vihdoin meillä on melkein valmis kesäkeittiö. Niin valmis, että sen voi esitellä. Kesäkeittiön oli alunperin tarkoitus olla ilman katosta. Mutta yhden kesän kokemuksella päätimme teettää siihen vielä  suojaa sateelta ja auringolta. Tämä osuus on vielä hieman kesken. Ja grilli täytyy muurata uudelleen. 
Muuten se on vain stailausta ja käyttöä vaille valmis. Ja on sitä jo käytetty. Istuttu ja ihailtu maisemia. Vietetty juhannusta ystävien kanssa. Grillailtu. 
Ylellistä kesäkeittiössä on juokseva vesi ja sähköt. Kävin ostamassa Ikeasta kesäkeittiössä säilytettäviä astioita sekä kuivaustelineen. Se vähentää hieman portaissa kulkemista.
Portaatikin ovat uudet, samoin ylhäällä näkyvä vessa. Kaikki mahdolliset raput ja terassit on nyt käsitelty samalla mustalla terassiöljyllä. Aluksi hieman arvelutti vedellä noinkin tummaa pintaan mutta sävy sopii mielestäni hyvin metsämaisemaan.
 

















 Iltatunnelma tällä terassilla on ihan paras. Silloin kun muu perhe on antanut  periksi hyttysille, minä jään istumaan ja ihailemaa maisemia. Nelson uskollisena seuralaisena.








Haluaisin sanoa, että nyt hengähdetään ja nautitaan. Annetaan mustan maalin kulua pois jaloista ja käsistä.

Mutta toinen projekti on jo hyvää vauhtia etenemässä. Nyt laitetaan vieraille nukkumapaikkaa. Ja väri vaihtui  mustasta valkoiseen.

Ihanaa alkanutta viikkoa!










16 kommenttia

  1. Ihana, ihana kesäkeittiö! Juokseva vesi ja sähköt ovat oikeaa luksusta.
    Musta väri sopii hyvin ympäröivään maisemaan, värivalinta on just
    perfect!

    VastaaPoista
  2. Aivan upea kesäkeittiö ja täydellisellä paikalla <3
    Voi tuota Nelsonia :)

    VastaaPoista
  3. Vitsit kun tuli hieno!! Kyllä tuossa maisemassa mieli lepää ja on varmasti kiva istuskella:) Nauttikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, kyllä nautitaan. Kunhan tulisi hieman paremmat kelit :)

      Poista
  4. Ihana!! Ja tuo maisema kruunaa kaiken <3

    VastaaPoista
  5. En kestä! Ihan täydellisen ihana! Ehkä kuolen kateudesta :D

    VastaaPoista
  6. Hyvältä näyttää, tumma väri sopii hyvin ja tuo tyyliä - ja mikä maisema!

    VastaaPoista
  7. Ihan huikean ihana kesäkeittö ja mitkä maisemat <3

    VastaaPoista
  8. Hyvältä näyttää ja ihanasti veden äärellä, kelpaa ihastella maisemaa ja nauttia herkuista. Kivaa viikonloppua Sari <3

    VastaaPoista