Ravintolavinkkejä




Minulla on ollut muutamia kivoja ruokajuttuja viime aikoina.
Ensin pääsin Hotelli Presidentin Bistro Manuun olutsommelier Maria Markuksen oppiin.
Oluesta on tulossa kovaa vauhtia salonkikelpoinen juoma.
Oli mielenkiintoista kuunnella tarinoita oluesta ja sen valmistamisesta. Sekä tietysti oluen ja ruuan yhdistämisetä, varsinkin joulupöydän herkkujen kanssa. Mielenkiintoinen tieto  on esimerkiksi se, että eri tyylilajeja on yli 300 ja niitä tulee koko ajan lisää. Itse ymmärrän lähinnä vain kysymyksen, otanko vaaleaa vai tummaa.


Makkaran ja fetapiirakan kanssa maisteltiin pilsiä sekä vehnäolutta.


Olut on myös lähijuomaa. Lähiruokaa varmaan ajatellaan enemmän. Mutta juomaksi valitaan kuitenkin esimerkiksi viini. Jos siis haluaa  todella toteuttaa lähiruoka-ajattelua, niin olut on se juoma. Oluen valinnassa ulkomailla on hyvänä sääntönä on valita paikallisen ruuan kanssa paikallista olutta. Näin ei voi mennä kovin pahasti pieleen.

jälkiruuan kanssa maistelussa Koffin porter ja Brewdog Hard Core IPA

Porter ja suklaa olivat minun suosikkeja

Toinen uusia asia oli se, että tuoppi ei ole se sopivin lasi oluen tarjoiluun. Mutta yleisesti ottaen kaikki käy, myös viinilasit. Jälkiruokaolut tarjoillaan pienestä tulppaanilasista. Tämä on hyvä muistaa, jos tarjoilee vahvaa olutta esimerkiksi joulupöydässä.


Bisto Manu oli positiivinen uusi tuttavuus herkullisella ruualla ja tyylikkäällä sisustuksella.
Ja vaikka minusta ei tullutkaan oluttietäjää yhdessä illassa, niin ainakin mielenkiinto heräsi.
Kun käytte juomaostoksilla, niin kyselkää rohkeasti vinkkejä asiantuntijoilta.


Toinen ravintolavinkki tulee Rossosta.

Rossossa on tarjolla tällä hetkellä La Serata Romana -menu, jota pääsin testaamaan. Menu on tarkoitettu ryhmille, vähintään neljälle hengelle ja tilataan etukäteen. Menuun kuuluu antipastot, erilaiset pizzat sekä jälkiruoka. Ruuan oheen voi tilata erillisen juomapaketin.






La Serata Roma- menun sisällöstä voi lukea enemmän täältä. 
Menu on hyvä vaihtoehto  isommalla ystäväporukalle. Nälkä ei jää varmasti kennellekään ja pizzat olivat todella maistuvia.




yhteistyössä Sokos Hotels sekä Raflaamo

7 kommenttia

  1. Presidentin Bistro Manu kehuivat ystäväni, jotka olivat testanneet sen tässä syksyllä.
    Täytyypä käydä itsekin piipahtamassa jossain vaiheessa ja testailemassa.
    Rosson La Serata Romana -menu on minunlaiseni italialaisen ruoanystävän taivas :) omnomnom...näyttää hyvältä...ja varmasti oli myös sitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhden käynnin perusteella voin suositella ja itsekin haluan käydä uudelleen ehdottomasti. Kivasti sisustettu ja hyvällä paikalla :) Ja Rosso ei kyllä petä koskaan :)

      Poista
  2. Onpa tyylikkään näköinen paikka tuo Bistro Manu.
    Ihanaa loppuviikkoa Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin, tykkäsin kovasti. Kiitos samoin, ihanaa loppuviikkoa Outi <3

      Poista
  3. Mmm... näyttääpä herkulliselta. Olen itsekin alkanut silloin tällöin juoda olutta ruokajuomana, vaikken mikään oluentuntija olekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvemminhan olutta tulee laitettua vaikka juhlapöytään, mutta kiva oppia uuttaa ja vaihtelu virkistää. Ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  4. Kiitos mukavista vinkeistä. Olen ihastunut etenkin belgialaisiin oluisiin. Mutta kyllä viinikin maistuu, etenkin ruuan kanssa. Löysin uuden mukavan georgialaisen ravintolan Tampereelta, jossa on ensiluokkaiset juomat ja myös ruuat. Yllättävästi kasvisvaihtoehtojakin listalla. https://www.rioni.fi/tampere

    VastaaPoista