Kolme erilaista asua

Tänä vuonna minulle pääsiäinen tarkoittaa vain aikaa levätä ja rauhoittua. Tehdä asioita, joihin on vihdoin aikaa. Lukea kirjaa, nauttia heräävästä luonnosta. Syödä sitä ruokaa, mitä sattuu tekemään mieli. Yhtään pääsiäiskoristetta en ole laittanut esille, mutta muuten terassilla kukkii jo kevään kukat.


Ihanat lämpimät kevätpäivät ovat vieneet ajatuksia jo hiukan eteenpäin.
Keväällä on aina juhlia, hienompia ja vähän rennompia ja kävin läpi vaatekaappia tulevia menoja ajatellen.








 



Seuraavaksi hieman tummempaa sävyä hameessa ja puserossa.






Muut vaatteet ovat vanhoja, mutta punaisen Minimumin mekon ostin heräteostoksena viimeisiltä hulluilta päiviltä. Itse asiassa Espanjassa makuuhuoneessa, juuri heränneenä päätin selailla tarjontaa ja tämän klikkasin ostoskoriin. Eikä hullumpi ostos ollutkaan. Mekon ilmettä voi kivasti vaihdella asusteilla ja vaikka farkuilla. Kenkinä käy hyvin ballerinat tai niin kuin kuvissa minulla Bensimonin tennarit.





Minulla oli pienenä muuten barbie, jolla oli samantyylinen punainen mekko ja tästä omasta mekostani tulee jotenkin aina se mieleen ja tosi tyttömäinen olo... Heh, ikä tosin on jo jotain ihan muuta kuin tyttö, mutta eihän se haittaa....


Oliko asuissa teille joku suosikki tai mahdollisesti jopa inhokki?  Minulla taitaa olla tuo ensimmäinen Espritin mekko farkkutakin kanssa.


Ihanaa pääsiäistä, nautitaan aurinkoisista päivistä <3

14 kommenttia

  1. Tuo punainen mekko farkkutakin kanssa sopii tosi hyvin sulle. Ja mun suosikki oli kyllä se ensimmäisten kuvien mekko farkkutakin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, eka on kyllä munkin lemppari ehkä :) Ihanaa pääsiäistä <3

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Tykkään siitäkin, hameen kuminauha on alkanut kiristää jostain syystä vähän, mutta muuten oikein mukava :). Ihanaa pääsiästä, nyt nautitaan <3

      Poista
  3. Ihania vaatteita ja sä oot oikea malli ♥️ Wau��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitti <3. Mutta tilanne kyllä muuttuu hieman, jos sinä mallailet vieressä, kokemusta on :)

      Poista
  4. Sinulla on kyllä pettämätön tyyli ja kaikki nuo ovat kauniita. Mustaa asua voisin itsekin käyttää - samoin punaista, jos se olisi pitempi;)
    Rentoa pääsiäisen aikaa sinulle ja perheellesi, Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti <3. Musta olisi kyllä sinun tyyliä myöskin. Ihanaa pääsiäisen aikaa myös sinulle <3

      Poista
  5. Kaikki on aivan ihania, mutta musta on aivan ihana <3
    Kaunista pääsiäisen aikaa sinulle Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta on kyllä aina hyvä valinta. Ihanaa pääsiäisen aikaa, kiva kun saadaan nauttia näin ihanista ilmoista <3

      Poista
  6. En minä osaa näistä valita - kaikki näyttävät kivoilta päälläsi! Punainen mekko taisi olla päälläsi laivalla ja hehkuit siinä, se on kyllä ihana väri päälläsi <3
    Kivaa pääsiäislomailua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti <3. Juu, punainen oli laivalla, sitä olenkin käyttänyt nyt aika aktiivisesti, erilaisilla asusteilla. Kiva pukea jotain värikästä vaihteeksi :). Ihanaa pääsiäistä teille <3

      Poista
  7. Kaikki asukokonaisuudet ovat kerrassaan upeita, rouhean farkkutakin ja kepeän hameen yhdistelmä on vaan niiiiin ihana. Aurinkoista pääsiäisen jatkoa❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti <3. Sillä yhdistelmällä taitaa mennä muutamat juhlat kevään aikana :). Ihanaa pääsiäistä, nauttikaa <3

      Poista