Nyt taitaa olla valkoisen värin suosijoilla paras aika vuodesta. On nimittäin tosi valkoista.
Katsokaapa mitä meidän ikkunasta näkyy, valkoista. Piti oikein mennä takapihalle koiran kanssa fiilistelemään, tosin Nelson oli sitä mieltä, että ihan vielä ei ole ulkoilukelit. Sohvalle oli kova kiire, emäntä kuitenkin ennätti juoda kahvit auringonpaisteessa.
Löysin muuten Partioaitasta nuo kuvissa näkyvät ranteenlämmittimet,
vai miksi niitä kutsutaan. Joka tapauksessa, aika kivat. Kiinnittivät huomioni, kun olivat niin samaa tyyliä kun Odd Mollyn neulee. Merkki on Ivanhoe. Aivan uusi tuttavuus. Kivoja neuleitakin siellä näytti olevan samalta merkiltä. Hunkydoryn tähtipipo myös tämä talven shoppailuja.
Kylläpä on siis ihanan talvista. Mutta toisaalta, on aika kiva taas lennähtää perjantaina Espanjaan. Muutamia sisustushankintoja olen vielä tehnyt mukaan vietäväksi. Yksi paketti on oikein tullut Ruotsista Suomeen ja nyt se lähtee Espanjaan.
Yritän laitella niistä kuvia vaikka seuraavaksi.
Pirtsakkaa keskiviikkoa!
Kaunista valkoista, luonto on kauneimmillaan.
VastaaPoistaNyt oon kyllä hieman kade, sinä pääset sinne lämpimään :) Oi että <3
<3. Niin, maisemat voi olla takaisin tullessa ihan mitkä tahansa. Mutta lämpö tekee nyt vaihteeksi hyvää
PoistaMä jaksan kyllä ihastella noita valkoisia lumisia puita vaikka kuinka! Meillä ei myöskään koirat oikein viihdy ulkona, nopea pinkaisu tarpeille ja sisään, kiitos! :)
VastaaPoistaTykkään talvesta niin paljon, että tällä hetkellä kadehdin tuosta Espanjan reissusta vain sitä aurinkoa. Lumi ja pakkanen saa olla, aurinkoa vain lisää!. Mukavaa reissua! :)
Sama, viuh vaan kuuluu kun whippet juoksee sisälle :) Minäkin vaan odotan, että olisi talvi JA aurinko lämmitäisi, sillä yhdistelmällä :) Ja kiitos.
Poista