Rituals

 Olen löytänyt uuden ihastuksen, hollantilaisen kosmetiikkamerkin Ritualsin. Rituals tuli vastaan Espanjassa. Liike oli tullut ostoskeskukseen, jossa usein käymme. Menin sisään hyvin vastaanottavaisena, hieman nuutuneena shoppailusta sekä valvomisesta. Ihanan tunnelmallinen liike, hand spa -osastolla sain käsien hemmotteluhoidon samalla kun myyjä kertoi tuotteista. Löytyi virkistävää, rauhoittavaa ja kaikkea siltä väliltä. Minulle kaikki nyt heti kiitos, ajattelin.
 Ellen matkustaisi  Espanjassa vain käsimatkatavaroilla, olisi ostokseni olleet huomattavasti suuremmat. Nyt sain muutaman tuotteen ujutettua kylässä olleiden ystävien matkalaukkuun. Mukaan lähti kaunis säilytysrasia, rasva, suihkugeeli, käsirasva, shampoo, deodorantti sekä paljousalennuksena tulleet hajuvedet. Toinen niistä onkin yksi suosikkini nykyään. Valitsin tuotteita, joissa tuoksuu riisimaito ja kirsikankukka. Käsivoiteeni tuoksu onkin saanut osakseen ihastelua. Tuotteet näyttävät miellyttävän myös teini-ikäistä tyttöäni ja kuluvat  uhkaavaa vauhtia. Onneksi uusi matka on pian käsillä. 
Näitä on saatava lisää.











Jos matkoillanne Rituals tulee vastaan, suosittelen lämpimästi käymään. Suomesta ei käsittääkseni Ritualsia vielä valitettavasti löydy. Tukholmasta kyllä.
Ja jos ei muuten, niin netistä ainakin löytyy, klik.
Lähettävät myös Suomeen sekä 1.50 e lisähintaan lahjapakettiin käärittynä ja lisättynä omalla viestillä saajalle. Viehättävä lisäpalvelu.
Rentouttavaa sunnuntaita, muistakaa hemmotella itseänne! 

Me lähdemme kohta Stadikalle sahailemaan penkkejä...



9 kommenttia

  1. Tuoksut kuulostavat hyviltä ja pakkaukset näyttävät ihanan ylellisiltä ♡
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pullot ja purnukat laittaa kyllä mielellään esille :) Ihanaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  2. Hei tuoksuja en olekaan kokeillut! Ritualseja taisi mies tuoda vuosia sitten tuliaisiksi työmatkalta ja siitä lähtien ollut itselläkin pakottava tarve joka reissulta ostaa jotain Ritualsin tuotteita. :) Purkitkin niin kauniita <3

    Iloa päivään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näissä joku koukuttava juttu selkeästi on :) Kiitos samoin <3

      Poista
  3. Minäkin "löysin" tämän taisi olla Kööpenhaminan lentokentällä kun etsin uutta matkakokoista deodoranttia. Niitä(kään) ei ollut paljoa tarjolla, mutta Ritualsilla oli ja ostin heti kaksi! Eikä siinä mitään, ihan hyvä tuote, vaikka tulikin ostettua siis vaan pakkauskoon takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsit, oliskohan vieläkin Kööpenhaminan lentokentällä, tilattiin nimittäin juuri lennot sinne :)

      Poista
  4. Jotain Ritualsin tuotteita olen joskus saanut tuliaisiksi, tyylikkäät pakkaukset ja hyvät tuotteet.

    VastaaPoista