Kokeilussa Parhaat Kalareseptit -kirja


Terveiset Casa Mimin keittiöstä. En ole ehkä se kaikkein innokkain kokkailija, mutta silloin kun saan käsiini jonkun inspiroivan keittokirjan, niin innostun kokeilemaan uusia reseptejä. Ja juuri tällä hetkellä minua inspiroi Peggy Thomasin juuri julkaistu Parhaat Kalareseptit -kirja. Olen innoissani kirjasta myös koska kala ei ole ollut minulle se helpoin ruoka-aine.
Ihan alkajaisiksi olen ottanut kokeiluun reseptit, jotka vaikuttivat minunkin taidoille sopiviksi. Lisääkin toki löytyy, kunhan ehdin perehtyä paremmin. Nyt siis kokeiltu Igorin kalaa ja  Aasialaista kalakeittoa. Igorin kala sai peukut ja meni jatkoon lapsilla, samoin maukas kalakeitto.





Yllä Aasialainen kalakeitto, joka sopii mainiosti kylmiin alkukevään päiviin.




Kirja on muuten mainio myös mökille mukaan. Mitäs jos onkeen sattuisikin vaikka hauki. Minulla ei ole sen valmistukseen juurikaan ideoita. Mutta onneksi tästä kirjasta löytyy, esimerkiksi herkullisen näköiset haukisipsit.


Meillä on syöty jo vuosia sunnuntaisin  uunissa valmistettua lohta, pienillä variaatioilla. Mieheni pitää tarkasti huolen, että syömme kalaa säännöllisesti. Juuri ennen kun sain kirjan itselleni, toinen lapsistamme kysäisi "miksi meillä on aina sunnuntaisin tätä samaa kalaa". No nyt kuulkaas homma muuttui kertaheitolla ja kalaa syödään jatkossa monessa muodossa.
Kiitos Peggyn Parhaat Kalareseptit -kirjan.

*kirja saatu




6 kommenttia

  1. Ihana kuulla, että löysitte kirjalle käyttöä ja mieleisiä reseptejä <3 Ihanan kalaisaa kevättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kyllä, tätä tullaan käyttämään paljon. Kiitos tästä ihanasta kirjasta ❤️

      Poista
  2. Kalaruokien fani taitaa käydä kirjaostoksilla;)
    Herkullista maaliskuuta, Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on kyllä aivan ihana. Minulla on vain vähän mielikuvitusta kalan kanssa ja tästä tulee kyllä oiva apu siihen :) Kiitti samoin ihanaa maaliskuuta <3

      Poista
  3. Kiitos kirjavinkistä, jospa tulisi valmistettua enemmän kalaa. Mikä ihana neuletakki sinulla on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä <3. Siihen minäkin nyt pyrin, että enemmän kalaa jauhelihan sijaan :). Neule on muutaman vuoden vanha Stockmannin oman merkin Noomin, saattaisi löytyä vielä hieman vastaavia :) Kivaa loppuviikkoa <3

      Poista