Mökkikauden aloitus

Viikonloppuna pääsimme vihdoin aloittamaan mökkikauden. Joko meillä on ollut menoja tai säätiedotus on luvannut räntää ja meno on jäänyt. Nyt  mikään ei estänänyt mökille menoa. Pientä vastusta tosin alkaa kuulua tyttöjen suusta, mutta tämä varmaan normaalia teineiltä.

Kevään ensimmäinen vierailu on aina jännittävä. Pääsee tarkistamaan, onko talvi tehnyt tuhojaan, mitkä kasvit ovat selvinneet talven yli. Tällä kertaa jännittävintä oli nähdä, miltä siellä näytti, kun runsaasti puita oli kaadettu keväällä.

Kaikki kasvit olivat elossa. Ja näkymä järvelle oli avartunut, kun monia mäntyjä oli kaadettu, jippii.

Varsinkin keväällä ja syksyllä muistaa aina kiittää yhtä hankintaamme, eli etänä ohjattavaa ilmalämpöpumppua. On ihana tulla lämpimään mökkiin perjantaina illalla. Ilmalämpöpumppu pitää hienosti myös talvella kosteuden pois. Mökkiin voi asettua heti ilman suurempia toimenpiteitä ja siivoustalkoita.










Mieheni muurasi (ihan ensimmäistä kertaa elämässään muuten) istutusalueen. Tämän täyttö mullalla ja istutusten suunnittelu on seuraavan kerran projekti.



Sää vaihteli viikonlopun aikana laidasta laitaan. Mutta mikään ei haitannut sitä onnea, että pääsin lämmittämään saunaa ja uimaan. Keräämään kukkia maljakkoon, istumaan ja tuijottamaan kauas järvelle, nauttimaan hiljaisuudesta ja luonnosta. Tästä se taas alkaa, ihana mökkikausi.

Kivaa viikon alkua <3



6 kommenttia

  1. Ihana mökkikauden avajaissää sattui teille!
    Kivaa uutta viikkoa Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä tuohon viikonloppuun mahtui kaikennäköistä säätä. Mutta oli vaan niin ihana aloittaa taas mökkeily :) Aurinkoista viikkoa <3

      Poista
  2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Oi miten ihania mökkikuvia☀️☀️☀️Ilmalämpöpumppu on varmasti huippujuttu! Aurinkoisia kevätpäiviä toivottelen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos <3. Kyllä ilmalämpöpumppu on ihan paras, ihana tulla lämpimään mökkiin, puhumattakaan siitä miten ihana on keskikesän helteisillä ilmoilla nukkua viileässä :) Aurinkoisia päiviä sinullekin <3

      Poista