Kesäkeittiötunnelmaa


Aiemmin esittelin kuvissa mökin yläterassia täällä.  Nyt vuorossa alaterassi ja kesäkeittiö. Kesäkeittiö on siis valmistunut jo muutama vuosi sitten, eikä siellä  ole tapahtunut mitään muutoksia. Kesäkuussa keittiö oli kovassa käytössä ja siellä valmistui monet herkulliset kesäateriat. Käytössä on ollut niin kaasugrilli kuin puugrilli.  Terassin katos on grillien ylläpuolella lasitettu, joten ruuan valmistaminen onnistuu myös sateella. Toiselle puolelle on viritetty Ikean aurinkosuojakangas suojaamaan pahemmalta paahteelta.
Terassin sohva on tietysti minun lempipaikka, siinä on vietetty  monet tunnit upeita auringolaskuja ihaillen. Muutamana kesänä olemme saaneet seurata myös joutsenperheen elämää aivan läheltä.













Toivotaan, että näitä kesäkeittiöilmoja ja upeita auringonlaskuja tulee vielä tänä kesänä monia. 

Ei kommentteja