Asuinspiraatiota pieneen irtiottoon



Nyt kun ulkomaille matkustaminen ei ole toivottavaa eikä vaihtoehto minulle, tulee pienet irtiotot Suomessa todella tärkeiksi. Samoin se, että saa nähdä ihmisiä, joiden seurassa viihtyy.

Olimme jo pidempään suunnitelleet Sopusointuja-blogin   Maaritin kanssa reissua Turkuun ja samalla treffata Tuulas Life -blogin  Tuulaa.  Ja kun kaksi tyylistä ja vaatteista kiinnostunutta bloggaajaa lähtee reissuun ja treffaa vielä yhden samanhenkisen ihanuuden, tallentui kameraan maisemien lisäksi paljon asukuvia. Asukuvien taustana toimi upesti hotellimme Solo Sokos Turun Seurahuone, jonka Maarit oli kertaalleen testannut ja todennut ihanaksi.


Yhden yön reissulle ei ole kovin järkevää lähteä ison matkalaukun kanssa. Näille reissuille on hyvä miettiä vaatteita, jotka ovat monikäyttöisiä ja tarvittaessa sään mukaan muunneltavia.  Paitamekko on tähän tarkoitukseen täydellinen. Omani on todella ohutta puuvillaa eikä vie kassissa paljon tilaa. Mekon lisäksi tämä  toimi hyvin myös farkkujen ja T-paidan kanssa tunikan tapaan. Vaikka meidän reissulla aurinko helli ja lämpöä riitti, niin illat voivat olla viileitä. Kun ottaa lisäksi T-paidan kanssa sopivan hameen ja farkkujen seuraksi neuleen, niin lyhyen reissun asut ovat jo aika toimivia.

ohut takkimekko
Mekko Day



turun seurahuoneen sisustus

leopardikuvioinen mekko




 takkimekko tunikana






Reissuille kannattaa muuten ottaa mukaan  kangaskassi. Kassi ei paina paljon ja siihen mahtuu hyvin tavaraa. Tykkään itse kuljettaa siinä kameraa, koska joudun etsimään sitä todella usein ja käsilaukusta sitä on hieman hankala kaivella. Harmittelin, että olin unohtanut ottaa mukaan kassia. Mutta kävimme shoppailemassa sisustusliike Aveliassa, jossa ostokset pakattiin valkoiseen kangaskassiin ja ongelmani ratkesi. Pisteet siis Aveliaan kauniista kassista.

Välillä pidettiin hieman kuvaustaukoa ja palaveria kuvauskulmista ja maisemista.

Maarit ja Tuula ovat tehneet myös ihania juttuja omiin blogeihin,  joten käykää myös siellä kurkkaamassa tunnelmia. Ja itselläni tietysti kameran muistikortti pursuaa kuvia paikoista, joissa kuljimme. Joten juttu jatkuu, pysykää kuulolla...


6 kommenttia

  1. Kauniita asuja sinulla, etenkin kengät kiinnittivät huomioni! Mistä nuo viininpunaiset ihanat nilkkurit ovat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ❤️. Kengät on muutaman viikon alelöytö Dinskosta. Kannattaa käydä katsomassa josko vielä olisi, koska nahkaa ja ihan huippuedulliset. Siis jos kyseinen liike sattuu löytymään lähistöltä 😊

      Poista
  2. Aivan ihanat asut! Olette kyllä kaikki kolme niin upeita naisia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Outi ❤️. Kyllä nämä minun blogikollegat on niin ihania ja tyylikkäitä ❤️

      Poista
  3. Tyylikkäät Sari ja Maarit! Ihania mannekiineja! Ja upea Turun Seurahuone! Hotelli voittikin juuri viikolla tapahtuma-alan kisassa Evento Awardseissa Suomen parhaimman majapaikan tittelin. Kaikki meni niin nappiin tapaamisessamme!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Tuula ❤️. Kaikki oli vaan ihan täydellistä, uusiksi joku kerta. Ja sama hotelli tietty 😊

      Poista