Ihana BeautyAct ja pieniä lahjoja itselle

*meikit saatu

Joulukuu on ainakin pääkaupunkiseudulla harmaan ankea sävyiltään, vaikka joulun aika onkin toisaalta tunnelmallista jouluvaloineen.  Joten tähänkin ajankohtaan voi lisätä omaksi iloksi pieniä iloa tuovia asioita. Nämä voivat olla vaikka pirteä kynsilakka tai huulipuna. Ja toisaalta, miksi ei voisi hemotella läheisten lisäksi myös itseään pienillä paketeilla.


Itselläni ei ole tiedossa kovin montaa hetkeä laittaa punaista huuliin ja näyttäviä koruja. Mutta jo tietoisuus siitä, että ne odottavat minua ja valoisampia aikoja, riittää piristämään mieltä. Ja jos tulee pienikin syy  laittautua, laitan varmasti sitä punaa huuliin ja kauniit korvakorut.
 
Olen lähiaikoina ostanut itselleni muutamia uusia koruja. Sormuksen löysin vieraillassani Urban knit -kirjajulkkareissa Nougatissa. Sormus oli sopivasti 50% alessa. Juttua Nugatista oli täällä. 
Swarovski kristalliset Lilly & Clohé  suloiset korvakorut taas löysin myöskin alesta Campadresta.







Beautyact huulipuna
Kicks on lanseerannut uuden Beaty Act -meikkisarjan ja ihastuin tähän uuteen vegaaniseen sarjaan välittömästi ensikokeilulla. 
Huulilla on sarjan nestemäinen matta huulipunaa, joka pysyy todella hyvin ja on yllättävän helppo levittää tasaisesti. Myös meikkivoiteen koostumus vakuutti heti ensi kokeilulla ja pysyi erittäin hyvin koko päivän. Sarjaan kuuluu runsaasti meikkejä ja ihonhoitotuotteita.




 
Kicks
Ihanaa joulunodotusta, muistakaa kiireen keskellä hemottella myös itseänne ja 
nauttia pienistä jutuista.

10 kommenttia

  1. Siis aivan ihanat korut ja olet kyllä kuule Sari todellinen kaunotar <3
    Ihanaa joulunodotusta myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Outi <3 Nämä korut on kyllä ihania ja odottelen innokkaasti, että pääsevät vielä enemmälle käytölle. Ihanaa joulun aikaa <3

      Poista
  2. Ihanat korut ja sinä <3

    Ihanaa joulun odotusta sinulle Sari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana sinä <3. Ihanaa, tunnelmallista ja rauhallista joulun aikaa Marina <3. Ensi vuonna toivottavasti nähdään useammin <3

      Poista
  3. Nyt en kestä noita sun koruja, aivan täydellisiä ja huolisin kaikki!

    Ihanat meikit ja muistelen lämmöllä meidän kauneushetkeä kahvilassa BeautyActin parissa. <3

    Pus viikonloppuun. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meikkihetkessä oli niin ihana tunnelma ja tietty koko päivä <3. Loppuvuoden viimeiset kahvilassa vierailut minulle <3. Odottelen innolla, jotta pääsisin koruja käyttämään :) Ihanaa päivää <3

      Poista
  4. Ihania koruja! Nuo pastelliset värisävyt sopivat myös talveen. Pakkohan minun oli kurkata Campadren nettisivuille ja siellä olikin kiva ale. Saa nähdä tilaanko minäkin jonkun lahjan itselleni :D Kivaa joulunodotusta Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjo <3. Tykkään niin vaaleista pastellin sävyistä. Campadresta löytyy siis aina alella merkkituotteita, minun vakkari shoppailupaikka :) Ihanaa joulun aikaa Marjo, toivottavasti ensi vuonna nähdään sitten enemmän <3

      Poista
  5. Superkauniit korut - oliko nämä sieltä Nougatista? Ihailen rohkeaa värinkäyttöäsi, tuo vihreä ja vaaleanpunainen yhdistelmä on upea!
    Ihanaista joulua sulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Maarit <3. Sormus oli siis Nougatista ja korvikset tilasin Campadresta :) Tuo väriyhdistelmä onkin hieman harvinaisempi mutta aika suloinen kyllä. Ihanaa, lämmintä joulua Maarit, vielä tätäkin kautta <3

      Poista