Kerran kesässä Porvooseen, se on meidän perheessä tapana ollut jo vuosia. Yleensä menemme Timbaaliin syömään etanat ja saaristolaislounaan. Siellä olikin sitten viime kerran tapahtunut muutoksia, omistaja oli vaihtunut ja remonttia tehty. Eikä saaristolaislounasta lohikeittoineen enää ollut. Noutopöytä kyllä ja maukas sellainen, olisimme kuitenkin kaivanneet siihen myös lämmintä tarjottavaa. Ja lapsille jotain kivempaa vaihtoehtoa kun lihapulla-ranskalaiset-yhdistelmää. Mutta tunnelma oli edelleen kesäinen ja kiva.
Seuraavaksi tietysti pieni putiikkikierros. Ensimmäisestä putiikista mukaan lähti kahvikuppeja. Sieltä ei kuvia kuulemma saanut ottaa. Ok.
Ajattelin jo jättää kuvaamisen, mutta onneksi aukaisin suuni seuraavassa kohteessa, Destinyssä. Sielläpä varsin lämmin ja iloinen vastaanotto, joka teki hyvän mielen loppupäiväksi. Ja ilman muuta, tietenkin saa kuvata, sain vastaukseksi.
Sisustuksen ja korujen lisäksi myös vaatteita, Odd Molly yksi merkeistä. Destiny löytyy muuten myös Helsingistä, taidanpa joku kerta poiketa myös sinne, ihan yksi, ajan kanssa. Siis ilman lapsia ja miestä.
Ovi on kutsuvasti auki toivottaen teidät kierrokselle ihanaan Destinyyn, olkaa hyvä.
Omaaan ostoskoriini sain sieltä haalittua sulkakynän sekä kuvissa olevia tauluja, kolme kappaletta. Meillä on muuten Espanjassa jo kaksi perhostaulua odottamassa ripustamista. Nämä kolme sopivat niin nappiin samaan tyyliin. Taulut myydään valmiiksi kehystettyinä, joten laiskan sisustajan unelmia ja niin makeita. Näette ne sitten, kun olen ripustanut ne Casa Mimin seinälle. Käsimatkatavarat täyttyvät uhkaavasti.
Kiitos Destiny, nähdään!
Maailman paras tonnikalapasta
6 päivää sitten
Kiitos Sari tästä vinkistä! Täytyy ehdottomasti piipahtaa tuolla, kun pääsen ensi viikolla ystäväni kyydissä Porvooseen. Destiny taitaa olla melko uusi puoti, en ole aiemmin tiennyt sen olemassaolosta. Nähdään viikon päästä kotitorilla!
VastaaPoistaHienoa, että noinkin tietoiselle sisustusshoppaajalle löytyi vinkki. Odotankin innolla sunnuntaita. Nähdään!
PoistaVau! Ihana tunnelma. Tosi makea tuo tauluseinä, lintuhäkit sopii myös paikoilleen kuin luotuina.
VastaaPoista