Tarina alkaa nuoruuden heppatyttöiästä. Tallille oli päästävä, alkeiskurssille. Siellä kaverin kanssa unelmoimme omasta hevosesta, tietysti. Alkeiskurssin lopussa tipuin laukatessa selästä ja minulta murtui olkaluu. Vuoden päästä oli uusi yritys ja uusi kurssi. Sama hevonen ja sama askellaji eli laukka. Tipuin taas selästä ja nyt toinen olkaluu murtui. Tähän jäi harrastus lukuunottamatta satunnaisia ratsastusretkiä metsässä ystävän ponilla. En siis koskaan edennyt juurikaan siitä alkeistasosta. Ja pelko laukkaamiseen jäi.
Mutta niin jäi myös rakkaus hevosiin.
Ja sitten aikuisiällä tulivat unet. Näin säännöllisin väliajoin unta ratsastuksesta. Mutta unessa oli aina jonkinlainen ongelma, hevosella ei voinutkaan ratsastaa. Käsittelin asiaa alitajuntaisesti unissani. Halusin asiaa, jota en voinut toteuttaa. Elämään tuli mies ja lapset ja muutimme Helsingin keskustasta lähemmäksi hevostalleja. Päätin aloittaa ratsastuksen uudelleen, islanninhevostallilla. Tämän lisäksi sain itselleni toiselta tallilta vuokrahevosen, Thokan.Vihdoin sain toteuttaa nuoruuden unelmaa, eli ratsastaa. Tätä onnea ei kestänyt kauaa. Islanninhevostallin toiminta lopetettiin ja samaan aikaan Thokan omistaja päätti myydä hevosen.
Ja sitten aikuisiällä tulivat unet. Näin säännöllisin väliajoin unta ratsastuksesta. Mutta unessa oli aina jonkinlainen ongelma, hevosella ei voinutkaan ratsastaa. Käsittelin asiaa alitajuntaisesti unissani. Halusin asiaa, jota en voinut toteuttaa. Elämään tuli mies ja lapset ja muutimme Helsingin keskustasta lähemmäksi hevostalleja. Päätin aloittaa ratsastuksen uudelleen, islanninhevostallilla. Tämän lisäksi sain itselleni toiselta tallilta vuokrahevosen, Thokan.Vihdoin sain toteuttaa nuoruuden unelmaa, eli ratsastaa. Tätä onnea ei kestänyt kauaa. Islanninhevostallin toiminta lopetettiin ja samaan aikaan Thokan omistaja päätti myydä hevosen.
Tuntui kurjalta, olin taas alkutilanteessa. Ei ratsastusta. Lähellä ei ollut toista islanninhevostallia, jossa käydä. Ja vuokrahevonen myytäisiin pois.
Kunnes eräänä päivä tallilta palatessani mieheni kysyi hieman (ehkä) ärtyneen oloisena "no paljon se hevonen sitten maksaa?".
Ja
näin minusta, aivan aloittelevasta tätiratsastaja tulikin yllättäin
ihanan islantilaisen tamman, þoka frá Garðsán eli Thokan omistaja.
Olen matkan varrella oppinut paljon hevosen omistamisesta ja hoitamisesta sekä itse asioista selvää ottaen että asiantuntijoita käyttäen. Yhteisiä vuosia on kertynyt jo yhdeksän. Paljon se on vaatinut, mutta paljon myös antanut. Tämä tarina jatkuu. Eli jos aihe kiinnostaa, olkaa kuulolla.
Mutta ne unet, niitä ei ole enää koskaan ollut tämän jälkeen...
 | |||
| Kuvat: Frida Steiner |
Upeita kuvia upeasta naisesta ja hevosesta <3
VastaaPoistaKiitos Outi <3
PoistaHienot kuvat ja kyllä kiinnostaa, miten tämä tarina jatkuu! Ystävälläni oli myös hevonen, tosin murrosiässä ja sitä kävimme aina hoitamassa ja ratsastamassa sillä, ennenkuin kiidimmme bilettämään:)
VastaaPoistaOikeesti, no varmaan on jäänyt ihania muistoa :)
PoistaIhana heppa,ja kuvat:)Vietin lapsuuden ja nuoruuden Ruskeasuon hevostallien lähellä,ja sinnehän oli pakko päästä....viimeksi olen ratsastanut Venezuelassa,mutta hevoset ovat rakkaita:)
VastaaPoistaHevoshulluus pysyy ihmisessä varmaan koko elämän. Venezuelassa ratsastaminen kuullostaa ihanalle <3
Poista