Tukholma vol 1

Varasin eräänä päivänä ex tempore -tyylisesti lentolipun Tukholmaan.  Päätin, että nyt on vihdoin aika lähteä tapaamaan lapsuudenystävääni.  Koska  matkani tarkoitus oli treffata ystävä ja matkustin yksin, en halunnut käyttää aikaa laivassa.
Vinkkinä niille, jotka eivät ole matkustaneet lentokoneella Tukholmaan. Finnairin kone saapuu  Arlandaan 2 terminaaliin, joka on todella pieni. Eli eksymisen vaaraa ei ole tullessa eikä mennessä. Keskustaan pääsee hyvin Arlanda Expressillä. Suosittelen ostamaan liput junaan valmiiksi netistä ja näin matkanteko nopeutuu edelleen. Junia lähtee usein ja noin 20 minuutissa olet Tukholman kansainvälisessä tunnelmassa. Helppoa ja näppärää.
Hotelliksi valitsin ystäväni suosituksesta Scandic Anglaisin. Hotelli  sijaitsee Stureplanilla Östermalmilla. Tien toisella puolella on kaunis puisto, Humlegården. Iltaravintola, kahvilat, shoppailumahdollisuudet sekä metroasema sijaitsevat aivan vieressä.
Lyhyellä vierailulla on kiva, että kaikki tarvittava löytyy kävelymatkan päästä.








Ravintolaksi ystäväni Johanna oli valinnut Millesin. Ravintola on pieni ja todella suosittu, joten pöytävaraus kannattaa ehdottomasti tehdä. Tunnelma on rento ja hieman boheemi. Tonnikala-annos oli aivan järjettömän hyvää. Joten sen perusteella voin suositella lämpimästi.

Ruokailun jälkeen vielä yksi drinkki terassilla. Tukholman yö oli täynnä ihmisiä, jotka nauttivat kesän ensimmäisen hellepäivän tunnelmasta. Sen jälkeen olin aivan valmis nukkumaan. Eikä pienen hotellihuoneeni ikkunattomuus  haitannut ollenkaan. Hyvät unet sain.
Ja aamulla herkullisen aamiaisen. 

Ja matka jatkui vielä seuraavana päivänä.
 Palataan siihen hieman myöhemmin.







 

 



8 kommenttia

  1. Miten kauan lento kesti Ruotsiin? Joskus ollaan miehen kanssa mietitty tuota lento vaihtoehtoa, mutta ollaan mamoiltu, eikä olla uskallettu repäistä.
    Ihana matka ja ihanaa myös aina nähdä ystävää samalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meno taisi olla 55 min ja paluu vielä nopeampi. Suosittelen, minäkin menin ekan kerran ja yksin ja kaikki meni tooosi helposti :)

      Poista
  2. Vaihtelun vuoksi voisinkin mennä lentäen Tukholmaan. Jotenkin ne laivamatkat on niin nähty😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi, jos vähän aikaa ja haluaa nauttia Tukholmasta :)

      Poista
  3. Tukholma on kiva kaupunki..ja tosiaankin lentäenkin sinne vois mennä.Ihania kuvia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, harvemmin ehkä mietitään sitä vaihtoehtoa. Tukholma on kyllä niin ihana ja kaunis <3

      Poista
  4. Tuhkolma on mukava suurkaupunki ja vanhat talot ovat hurmaavia. Shoppailumahdollisuuksia ja nähtävää vaikka kuinka paljon. Lentomatka Tukholmaan on niin lyhyt, että minusta kone on juuri noussut kun se alkaa jo laskea. Kiva reissu sinulla ollut selkeästi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kaupunki ja niin lähellä, joten pitäisi lennellä useamminkin ja näin taidan tehdäkin :) Oli ihana nähdä monien vuosien jälkeen lapsuudenystävä. Kivaa viikonloppua <3

      Poista