Piknik merenrannalla



Terveiset helteisestä Espanjasta.
Lomani kohokohta oli täydellinen piknik ja blogitapaaminen merenrannalla. Espanjassa asuva Susanna A whisper from the Almond valley -blogista oli loihtinut minulle ja vieraakseni  Casa Mimiin tulleelle Kristallikimara-blogin  Minnalle huikean piknikin merenrannalla.  Torreviejan läheisyydessä sijaitsevan Cabo Roigin rannan rauhallinen poukama sopi täydellisesti tähän tarkoitukseen.  Iltapäivän lempeät auringonsäteet lämmittivät ja pahin kuumuus oli väistynyt.
Pöytinä toimivat kokoontaitettavat piknik-pöydät ja tuoleina tyynyt. Näin kattaus oli helppo toteuttaa ilman painavien tuolien kantamista. Tarjolla oli juustoja, ilmakuivattua kinkkua, hedelmiä, oliivia sekä patonkia. Lisäksi lasi kuplivaa ja roseeta. Jälkiruokan kakku, jonka pohja oli tehty taatelista. Kakku oli gluteeniton raakakakku. Ja  yksi herkullisimmista, mitä olen maistanut.













Ehkä voisimme ottaa hieman mallia espanjalaisten rennosta elämäntyylistä ja koota ystävät useammin yhteen piknikille. Lasi kuohuvaa, tapaksia sekä kaunis kattaus ja maisema. Puitteet ovat tosin hieman vaativammat kun Espanjassa, mutta hieman soveltaen kuitenkin.

Susannalla on huikean kauniita kuvia Espanjasta, kukista ja kaikesta kauniista, suosittelen vierailemaan siellä.
Kiitos vielä tästä unohtumattomasta päivästä rannalla.








17 kommenttia

  1. Voi, niin kauniita kuvia saitkin ikuistettua kameraasi!
    Kiitokset vielä sinullekin kun pääsitte piknikilleni!
    Oli ihana tavata taas täällä auringon alla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieman haastava kamera tosin :. Mutta mitäpä muutakaan tuosta kattauksesta. Ihan huippupäivä ja näihin kuviin voi palata, kun ikävä sinne taas tulee <3

      Poista
  2. Sanaton, niin upeat kuvat. Ihan mielettömän päivän Susanna järjesti teille. Kauniina kaikki te kolme. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3. Päivä oli kyllä kokemus, joita harvoin saa <3

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitti <3 Ranta oli aivan ihana. Täytyy viedä perhe joskus samaan paikkaan.

      Poista
  4. Aivan luxusta! Yritän tässä eläytyä kuvien tunnelmaan täällä sateisessa ja harmaassa maantaipäivässä, jos se edes hieman piristäisi. :-) -Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän tunteen, olen palannut Suomeen :) Toivotaan, että hieman näiden kuvien kautta tulisi lämpöä :) Kivaa viikkoa <3

      Poista
  5. Ihan mieletön piknik teillä <3 Kuvat ja pöydän antimet ovat huikeat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ollutkin. Nyt vaan kesää odottamaan ja suunnittelemaan samanlaisia kattauksia :) Kivaa viikkoa <3

      Poista
  6. Ou nou..... ihan huikeita kuvia! Niin herkullinen kattaus tiellä on piknikillä ollut ja nuo puitteet ihan paratiisimäiset, mahtavaa! Ja naiset piknikillä niin CHICK! Upeeta, ihan huippua, kuin parhaasta aikausilehdestä <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti <3. Kyllä aika ainutlaatuinen picnic oli kieltämättä :)

      Poista
  7. Oi, miten herkullisen ihana picnic😍 Takana turkoosi meri ja yllä sininen taivas ja mitkä herkut pöydässä. Lucky you!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli herkullinen ja toisaalta aika helppo toteuttaa, visuaalinen puoli ja meri on ehkä vaikeampi toteuttaa tosin :) Kivaa loppuviikkoa <3

      Poista
  8. Ihania kuvia tuli ja ilta oli mitä ihanin kaikkinen hienoine kattauksine ja suussasulavine herkkuineen:) Kiitos Susannalle ja myös sinulle, ystäväni:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli ihania kuvia, vaikka tekniikka ei ihan pelannut aina :) Kiitos sinulle seurasta, oli huippuilta ja muutenkin <3

      Poista
  9. Ihana piknikki,ja paikka sellaiselle:)

    VastaaPoista