Ruokapöydän maalaus kalkkimaalilla

Ihana kevät ja sisustusinto. Juuri tällä hetkellä minulla on meneillään lasiterassin täydellinen tyhjennys. Ajattelin aloittaa  terassin sisustamisen "puhtaalta pöydältä".

Mutta myös sitä ennen on ehtinyt tapahtua.
Olohuoneen käytettynä ostettu ruokapöytä oli siististi maalattu  kiiltävän mustaksi. Sillä värillä mentiin tyytyväisenä hetki, kunnes mielessä alkoi hahmottua pöydän  maalaminen mattapintaiseksi kalkkimaalilla. Vanha väri näkyy ainakin tässä postauksessa, klik.

Jostain syysä aloitan kaikki maalausprojektini silloin, kun mieheni lähtee matkalle. Johtuisikohan siitä, ettei hän ainakaan pääse kieltämään maalausta tai neuvomaan tekemisiä.

Kalkkimaalilla maalaaminen on niin ihanan helppo aloittaa. Se sopii hyvin omaan luonteeseeni, joka on "kaikki valmiiksi heti".  Pohjustustöitä ei juuri tarvita ja jälki voi hyvin olla vähän sinne päin. Minun mielestä. Maalia minulla oli jäänyt aiemmasta projektista. Samoin vahaa. Vaha on muuten ihan ehdoton, jotta pinta kestää kulutusta.






Lattialla olevan taulun sai lahjaksi mieheltäni. Ongelma taulussa on se, että en raski sitä vielä seinälle ripustaa. Taiteilija on nimittäin maalannut myös levyn toiselle puolelle, ja pidän myös siitä erittäin paljon. Nyt haluan hetken vaihdella taulun puolia tunnelman ja mielialan mukaan.



Alla kuvassa tuotteet, joita käytin. Vintage paintilta löytyy  myös hiontasieni, jolla voi hioa maalipintaa tarvittaessa.






Itse pidän pöydästä nyt enemmän. Kiiltävä musta on aika kovan näköinen ja tämä tumman harmaa mattapinta on huomattavasti pehmeämmän näköinen

Ja mikä oli miehen mielipide, kun saapui matkaltaan. Rehellisesti sanottuna, luulen ettei ole huomannut maalaamista vielä ollenkaan. Mitään kommenttia ei ainakaan ole kuulunut. Tai ehkä hän on vaan niin tottunut vaihtuviin näkymiin, ettei enää jaksa kommentoida.

Kivaa loppuviikkoa <3

8 kommenttia

  1. Mä kans haluaisin tehdä saman. Kestääkö kalkkimaali hyvin pyyhkimistä kostealla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kestää pyyhkimistä, mutta pitää ehdottomasti käyttää sitä vahaa. Muuten ei kestä. Suosittelen rohkeasti kokeilemaan, jos nykyinen ei miellytä :)

      Poista
  2. Kylläpä näyttää hyvältä - vaalean ja tumman kontrasti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, tykkään itsekin kovasti nyt :) Kivaa loppuviikkoa <3

      Poista
  3. Tosi hyvältä näyttää ja kuten sanoit, tuo pinta on nyt pehmeämmän näköinen. Vaikka minäkin touhotan sitä ja tätä, en ole vielä koskaan testannut kalkkimaalia...pitäisi kyllä.
    Ihanaa tiistai-iltaa Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt touhotat jotain kalkkimaalillakin, niitähän saa muuten nykyään suihkeenakin :) Ihanaa iltaa ja loppuviikkoa <3

      Poista
  4. Maalasin kalkkimaalilla kahteen kertaan ruokapöydän ohjeiden mukaan ja laitoin vahan päälle. Vuoden jälkeen pintaan on kerääntynyt pinttynyttä likaa ja maali kupruilee ja lähtee irti rapsuttamalla. Alla oli ja on lakka pinta. Itse en pysty ainakaan Annie Sloanin tuotteita suosittelemaan. Harmittaa tosi paljon rahan ja ajan hukkaaminen kun joutuu saman työn ja hionnat tekemään uudestaan 😕 En ymmärrä mitä tein väärin. Tuo sinun pöytäsi näyttää hienolta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei miten ikävää. Olen maalannut monilla merkeillä ja monta kohdetta. Mutta yhdessäkään ei ole mielestäni ollut lakkaa alla. Eikä mikään ole alkanut kupruilemaan. Tosin esim ruokapöytään saattaa jäädä helposti jälkiä vahasta huolimatta. Mutta en ole ollut niin tarkka ja maalailen sitten uudelleen, jos tarve vaatii. Ja kiitos, tykkään pöydän ilmeestä nyt. Ihanaa joulun odotusta <3

      Poista