Kevät taitaa tulla nyt vauhdilla ja vaatekaapin sisältöä voi myös vaihtaa keväisempään.
Tein tällä viikolla huippulöytöjä Villa Tremondon ystävämyynnissä. Tangolla roikkuva Neonoirin vaaleanpunaisten housujen rivi veti minua mystisesti puoleensa. Ensimmäinen ajatukseni kuitenkin oli, että ei ehkä kuitenkaan vaaleanpunaisia housuja? Minulle, keski-ikäiselle naiselle. Mutta onneksi olin ennakkoluuloton ja kokeilin niitä jalkaani. Ja niistä tuli heti ehdottomasti tämän kevään lempihousut.
Samasta ystävämyynnistä löytyi vielä Ajlajkin rento neule.
Mitä mieltä olette? Onko vaaleanpunaiset housut hitti vai huti? Älkää vaan sanoko, että huti. Koska en osannut päättää kumpi koko on minulle oikea, joten ostin kaksi kokoa. Isommat maanantaille viikonlopun herkuttelun jälkeen ja pienemmät sitten loppuviikon hyviin päiviin. Hih, fiksua vai mitä?
Ja lopuksi vielä viikon kauneimmat tulppaanit. Ihanaa oranssia sekä vaaleanpunaista.
Kivaa alkavaa viikko. Nauttikaa aurinkoisista kevätpäivistä <3
Kyllä ne sulle sopii kuin nakutettu ja miksei voisi käyttää vaaleanpunaista? Me ollaan siinä iässä, ettei meitä pidättele enää mikään! Terkuin toinen keski-ikäinen, jolla on myös vaaleanpunaiset housut, neule ja kengätkin!!!:D
VastaaPoistaNo niinpä sulla muutenkin onkin :) Ja meitä ei siis pidättele yhtään mikään tietenkään :)
PoistaHitti! Väri ja malli sopii sulle hienosti ja tuo neule on aivan ihana myös <3 Minä en vois laittaa vaaleanpunaisia housuja kun näyttäisin aivan syöttöporsaalta, mutta jotkin kukkapöksyt voisin kyllä kotiuttaa :D
VastaaPoistaKiitti <3. Oih, kukkapöksyt oliskin aivan ihanat. Niitä voisi nyt keväällä hyvin löytääkin. Kiva joskus kokeilla jotain hieman erilaista. Aurinkoista viikkoa!
PoistaHyvältä näyttää! Hyvin voit käyttää vaaleanpunaista
VastaaPoistaHuh, olisi mennyt kahdet housut kyllä hukkaan, jos olisi tullut toisenlainen tuomio :) Ihanaa aurinkoista viikkoa <3
PoistaJee! Hyvä Sari, nuo housuthan on ihan sulle tehty, ei epäilystäkään. Sulla on upee kroppa jolla kantaa ja vaaleanpunaista laittaisin itsekin kiljuen päälle jos en näyttäisi niissä possulle. Aurinkoista ja mukavaa uutta viikkoa sulle kaimaseni <3.
VastaaPoistaJee, kiitti ihana <3. Nyt siis kuljetaan vaaleanpunaisissa. Maanantaisin kokoa isommissa ja loppuviikosta sitten pienemmissä :) Aurinkoa viikkoosi <3
Poista