Upeat tulokset pHformulan hoidoilla

Kaupallinen yhteistyö/ pHformula

Pääsin tutustumaan pHformulan Inside out Touch Therapy -hoitoon. Hoito on ihanasti rentouttavaa hierontaa, jonka voi kohdistaa  oman ihon häiriötiloihin yhdessä pinnoitushoidon kanssa.
Touch Therapyn on kehittänyt Lone Sorensen yksinomaan pHformulalle. Lone Sorensen on maailman suurimman vyöhyketerapiakoulun omistaja, hän on  kirjoittanut kirjoja ja ottaa inspiraatiota tekniikoihin muinaisista kulttuureita. Mitä enemmän itselleni kertyy vuosia, sitä enemmän olen ollut kiinnotunut kasvojumpasta sekä kasvojoogasta, joten tämä hoitomuoto kuullosti myös erittäin kiinnostavalle.


Aiemmin luulin ihoni olevan hyvässä kunnossa ikääni nähden. Kun pääsin pHformulan Skinscaniin, jouduin toteamaan kuin väärässä olinkaan.


Tuloksia tarkastellessa pHformulan ihana hoitajani Veera kysyi, onko elämässäni ollut jotain isompia muutoksia viime aikoina. Ihon bakteeritasapaino näytti olevan huonossa kunnossa. Vastasin, ettei oikeastaan. No tietysti vaihdevuodet ja siihen aloitettu hormonilääkitys. 
Mutta sehän on kaikin puolin siis aika iso juttu, myöskin ihon kannalta. Tervetuloa siis ruusufinnit ja muut ongelmat.
Samoin esimerkiksi kosteustasapaino näytti huonolta, vakka en itse asiaa ollut lainkaan huomannut.

Koustettava naamio



Kaikilla kolmella hoitokeralla tehtiin ensin Inside Out Touch Therapy Ageing ja Hyperpigmentation -hoito, joka keskittyy maksan ja hormonien epätasapainoon (pigmentoitumisongelmat, kesäajan haasteet, menopaussin oireet).

Inside Outin jälkeen siirryttiin pinnoitushoitoon (siihen "ulkoa sisään"-hoitoon). 
Ensimmäisellä kerralla tehtiin herkälle, punoittavalle ja reagoivalle iholle tarkoitettu pinnoitushoito, joka vahvistaa ihon toimintakykyä ja hillitsee ihon ärsytysreaktioita ja auttaa esimerkiksi ruusufinniin tai tulehtuneen ja epäpuhtaan ihon hoidossa. Tämä valittiin, jotta saataisiin ihoon antibakteerista vaikutusta sekä korjattua ja vahvistettua ihon pintaa kesäksi sekä tuleviin hoitoihin.

Seuraavilla kerroilla Inside Out -hoidon lisäksi pinnoitus M.E.L.A. POWERCLAY
Tällä hoidolla saa selkeitä tuloksia hyperpigmentaatioihin taipuvaiselle iholle. Hoito myös napakoittaa ihon pintaa ja tasoittaa ihon sävyä.
Hoitona myös V.I.T.A.C RADIANCE RELEASE,  joka edistää kollageenin tuotantoa, toimii antioksidanttina ja tuo solusuojaa aurinkoisena aikana, sääntelee melaniinintuotantoa, parantaa ihon palautumiskykyä sekä edistää pintaverenkiertoa.

Sain hoidoista todella paljon tietoa, joka tietysti usein myös unohtui. Mutta onneksi olin hyvissä käsissä ja Veera toki teki  aina päätökset, mitä ihoni juuri sillä hoitokerralla tarvitsi eniten.  

Silmillä havaittavan selkeän muutoksen huomasin jo heti ensimmäisen hoitokerran jälkeen, kun huomasin huolirypyn madaltuneen huomattavasti! 

Jännittyneenä kolmen hoitokerran ja huolellisen kotihoidon jälkeen asettelin kasvoni taas skanneriin. Mietin tietysti sitä, mitä pitkään mökillä vietetty aika ja aurinkoiset päivät olivat tehneet iholleni ja olimmeko saavuttaneet mitään parannusta. 

Läpi kesän käytin aurinkosuojaa
Huomattavimmat muutokset ihossa näkyivät juonteissa, ihon bakteeritason korjaamisessa, kosteustasossa, ihometaboliassa eli ihon korjaantumisessa, uudistumisessa, solujen välisessä viestinnässä sekä valovaurioissa. Ihon pinnan sävyn tasaisuus saatiin pidettyä kesästä huolimatta suunnilleen samalla tasolla aiemman tuloksen kanssa, mutta valitettavasti kesällä aina samaan paikkaan ilmaantuvat pigmentaatiot saapuivat tänäkin kesänä. Nämä pigmentaatiot onneksi haihtuvat aina talvella.



Kaiken kaikkiaan siis upea tulos siihen nähden, että hoitokerrat tehtiin hieman liian harvalla aikavälillä juuri pahimpaan aurinkoaikaan.  Alla kuva esimerkkinä sensitiivisyyden eli ihon herkkyyden ja reaktiivisuuden, tuloksesta. Aika huima muutos, vai mitä?


Näillä tuloksilla on hyvä jatkaa ja ihoni on nyt varmasti vastaanottavaisempi kotihoitotuotteille.

Jos kiinnostuitte Loren Sorensenista sekä hänen kehittämästään Touch Therapysta, niin pääsette lukemaan hänestä lisää  täältä.

Kiitos pHformula ihanasta ja kokonaisvaltaisesta hoitojaksosta sekä kotihoitotuotteista. Tämä hoito johon palaan syksyllä ehdottomasti uudelleen.




1 kommentti

  1. On kyllä todella tehokkaan kuuloisia hoitoja ja tuotteita. Itse uskon kärsiväni nyt liian kuivasta ihosta ja kyllä vain on muuten nuo vaihdevuosioireet tuoneet muutoksia myös ihoon.
    Ihanalta näytät Sari <3

    VastaaPoista