Katsaus kevätmuotiin

relove


Katsaus kevätmuotiin kuullostaa niin kepeän huolettomalta otsikolta tänä aikana. Mutta kaiken huolen ja murheen keskellä, ehkä pieni kepeys auttaa, näin aikankin toivon. Joten ryhdistäydyn, katson kameraan kertyneitä kuvia ja jaan ne teillekin.

Viime viikolla sain kuulla viehättävässä Relovessa pidetyssä pr-tapahtumassa Stockmannin kevään muodista. Relove onkin paikka, jossa toteutuu monet kevään trendit. 

Tänä keväänää vahvasti esillä on vintage, vastuullisuus sekä käsillä tekeminen.

Reloven perustaja Noora Hautakangas

 Kevään pastellisväyjen jälkeen ottavat vallan kirkkaat värit, joita yhdistellään rohkeasti toisiinsa. Kirkkaan punainen tekee vahvasti taas paluuta. Alla mallia omasta kirkkaanpunaisesta takista. Tämä takki todellakin piristää, väreillä voi olla suuri vaikutus mielialaan.  Mekko taas edustaa kevään värikkyyttä ja kukkakuoseja.



 
reserved

Mekko Reserved

Mutta ei huolta, jos kirkkaat värit eivät ole sinun juttusi, sillä myös klassiset kokovalkoiset sekä kokomusta asuyhdistelmät käyvät hyvin. Mutta toisaalta, koskapa ne eivät kävisi. 

Kevään hittejä ovat myös volyymihousut sekä fisherman-sandaalit. Tähän trendiin hyppään mukan varmasi, koska kukapa ei haluaisi astella kesäisiä katuja mukavilla mutta trendikkäillä sandaaleilla. Pellava materiaalina on edelleen trendikäs. Pellava olikin jo viime kesänä suuressa suosiossa ja minun viime kesän suosikkimateriaali ja niillä mennäänn siis ensi kesänäkin.

Käsillä tekemisen trendikin on näkynyt jo hetken, kiitos koronan. Minulla se näkyy nyt valmistuneena Myssyfarmin pipona, jonka sain tarvikepakettina sisältäen kaiken ohjeista tarvittaviin välineisiin. Tämä loi uskoa omaan tekemiseen ja sytytti kipinän jatkaa ja kehittyä, ihan aloittelijasta siis. Myssyfarmin tarina on ihana ja siitä kirjoitin aiemmin täällä. Tuolloinkin lohtu oli tarpeen ja ajat huonot ja tunnelma apea, kiitos siis edelleen sen koronan.

Myssyfarmin pipo saatu


Kierrätys ja siten ehkä vastuullisuus näkyy itselläni siten, että aika kovalla kädellä laitan kiertoon vaatteita, joita en enää käytä ja pyrin harrastamaan "shop your closet" -tyylistä toimintaa. Alla oleva asu on yksi esimerkki siitä. Hame on varmaan 5 vuotta vanha ja käynyt päälläni muutamia kertoja, mutta näytti taas villaliiviin yhdistettynä ihan kivalle ja rennolle. Vaatteiden läpikäynti ja lajittelu onkin joskus ihan terapeuttista ja ihan sattumoisin sieltä saattaa löytyä kiva yhdistelmä, joita ei ole ennen huomannut.



Muistakaa pitää itsestänne huolta, että jaksatte huolehtia myös muista. Kauniista asioista ja keväästä saa ja pitää iloita. Myös kauniista vaatteista. 

Itse päätin Relovessa jättää yhden kauniin mekon ostamatta ja laittaa vastaavan summan Unicefin keräykseen Ukrainaan. Mekko oli luonnonvaalea hennon oransseilla kuvioilla sekä ihanilla röyhelöillä. 

Mekko on varmasti ilahduttanut aikansa edellistä omistajaansa, nyt sen avulla saa toivottavasti pienen pientä lohtua joku sodasta kärsivä ja mekko varmasti löytää vielä uuden omistajan, jota ilahduttaa. 

Pienilläkin asioilla on merkitystä <3

 

 



9 kommenttia

  1. Nuo sinun saappaat on ihanat. Olet kyllä niin löytänyt oman tyylisi ja olet aina niin tyylikäs.
    Mukavaa viikkoa sinulle Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Outi <3. Saappaat on alelöytö ja olen tykännyt niistä tosi paljon, niillä jakaa kävellä pidempiäkin matkoja kaupungilla ja se on kyllä iso plussa :)

      Poista
  2. Reservedin kukkamekko on aivan ihana!

    Vastuullisuus pukeutumisessa on asia, johon mun pitäisi panostaa enemmän 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mekko on kyllä ihanan pirteä. Vastuullisuus on kyllä todellakin tärkeä, eikä minullakaan aina ole niin vastuullista toimintaa, mutta pääasia, että yrittää ja pitää mielessä kuitenkin :)

      Poista
  3. Kevään muoti on virkistävää, ripaus väriä toimii aina. Vaikken itse ole mikään värikäs pukeutuja, löytyy kaapista muutama väriläikkä. Ja totta tosiaan saa ilahduttaa kivoilla asioilla - minäkin tulin kuviasi katsellessa iloiseksi tästä jutusta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevään muoti on nyt todella värikästä ja värit tuntuvatkin vaihteeksi ihan kivoilta. Nyt tarvitaankin pieniä ilon aiheita elämään kaiken surullisuuden keskelle. Ihanaa loppuviikkoa <3

      Poista
  4. Kävin katsomassa, kassit olivatkin tosi kivoja. Pidän mielessä,jos tulee tarvetta kangaskasseille :)

    VastaaPoista
  5. Oi kiitos paljon <3. Ihanaa loppuviikkoa.

    VastaaPoista
  6. Nice post thank you Danielle

    VastaaPoista