Vinkkejä Porvooseen

Viime kevät on muuttanut minua hieman. Vaikka olen aiemminkin yrittänyt tavata ystäviäni säännöllisesti, olen nykyään kiinnittänyt tapaamisten järjestelyihin vielä enemmän huomiota. Koskaan ei tiedä, milloin tulee aika taas sulkeutua neljän seinän sisään tapaamatta ketään.

Tällä viikolla työvuorolistasta löytyi yksi kahdeltatoista loppuva päivä. Siihen jotain kivaa siis. Laitoin viestin Tiia Koivusalo -blogin Tiialle; voisi tulla käymään. Ja Tiia tietty tyypilliseen sydämelliseen tapaansa toivotti minut tervetulleeksi Porvooseen.


Vaikka asun itse Helsingissä, on meiltä Porvooseen periaatteessa sama matka kun kotikaupunkini keskustaan. Vierailut ovat olleet tyyliin kerran kesässä ja sen vuoksi tämä reissu tuntui taas suorastaan pieneltä minilomalta.













Ensin tietysti otettiin hieman asukuvia. Huomasitteko muuten, että olin miettinyt asuni täysin sopimaan unelmatalooni? Siis vaaleanpunaiseen taloon, kirjattakoon se unelma taas kerran tänne. Tiialla taas oli aivan ihana mekko, jonka väritys myös sopi hyvin Porvoon vanhoihin upeisiin puutaloihin. Koska saavuin niin aikaisin ja oli keskiviikko, käytimme hyväksi lounasajan ja sen päivän viimeiset mahdollisuudet istua ulkona terassilla.

Seuraavaksi oli vuorossa luonnollisesti shoppailua vanhassa kaupungissa. Muutaman ihana jutun myös kotiutin sieltä "muistoksi". Mutta nämä suloiset pienet putiikit lienee niin tuttuja monelle, niin hypätään suoraan uuteen tuttavuuteen eli Niin Mua Second hand & vintage -liikkeeseen. Hauskaa oli muuten, että jopa Tiialle, porvoolaiselle, tämä oli uusi tuttavuus. Siellä saimmekin aikaa vietetty aika pitkän tovin. Minä löysin suomalaisen vintage-mokkahameen. Pakko kyllä myöntää, että oli hieman tiukka minulle, mutta siis se vaan oli niin täydellinen löytö, joten siitä tuli uusin motivaatiovaatteeni. Mainittakoon nyt vielä, että en suosittele moista toimintaa ollenkaan toisille, siis motivaatiovaatteiden ostamista... Mutta lupaan esitellä sen hameen joskus.




Shoppailun jälkeen vatsaan oli sopivasti tullut yksi jälkkärin mentävä aukko. Tiia tietty tiesi paikan, jonne suunnata. Ja yllätys, tämä ihana Cafe Cabriol oli minulle taas aivan uusi tuttavuus. Johtunee siitä, että sijaitsee bussiasemaa vastapäätä. Emme ole koskaan kerran kesässä -vierailulla poikenneet juurikaan vanhasta kaupungista. Porvoolaisilla tämä toki on tuttu ja suosittu kahvila.  Mutta Cafe Cabriol, vanhassa jugendalossa, rakkautta ensi silmäyksellä. Ja mitä ihania herkkuja. Cafe Cabriolessa tarjoillaan myös lounasta.


Istuimme kahvilan sulkemiseen asti sateen piiskatessa ulkona, mukeissa ihana chailatte ja lautasella jälkkäri. Keskustelut menivät laidasta laitaan, koko elämän kirjo vaikeuksineen ja onnellisine hetkineen. Jälkeenpäin taas mietin, että vähänkö olen onnekas, koska tämä harrastus on tuonut minulle niin ihania ihmisiä elämääni

Tiialla on myös juttu täältä meidän päivästä ja sieltä löytyy hauska pieni yksityiskohta meidän ystävyydestä.


6 kommenttia

  1. Ihanaa kun tulit ja niin kivoja kuvia olet ottanut meidän mahtavasta päivästä. Oikein virkistyin kuule. Mahtavaa kiireetöntä yhteisoloa, ihan huippua. Sydämellistä viikonloppu Sari. 3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan huippua oli kierrellä Povoossa sinun kanssa ja tutustua vielä uusiin paikkoihin. Nyt kyllä pitää tulla useammin kahvittelemaan ❤️

      Poista
  2. Ihana Porvoo ja te! Tänä kesänä en ole ehtinyt vielä Porvooseen matkata mutta onhan tässä vielä syksymmälläkin aikaa. Cafe Cabriol on ihana ja "super herkullinen" paikka joten minä suosittelen myös. Tuossa second hand liikkeessä en olekaan vielä käynyt.
    Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Marjo ❤️. En muuten minäkään ollut tehnyt sitä "kerran kesässä" reissua. Porvoo on ihana myös syksyllä ❤️

      Poista
  3. Ihana postaus ihanasta Porvoosta ja teistä <3 Valoa syyskuulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru ❤️. Ihanaa aurinkoista viikkoa sinulle ❤️

      Poista