Aamiastreffit eläinkuosissa

Hotel F6 Helsinki
Ihan vielä ei pääse huoletta matkustamaan ulkomaille. Mutta onneksi sille löytyy lohduttava vastike. Eli ystävä ja hotelliaamiainen. Aamiaisellehan voi mennä hotelliin ilman yöpymistäkin ja näin saada hetkeksi sen ylellisen tunteen, että on matkoilla. Ja siihen kun lisätään vielä ystävä, niin ei voi valittaa.

Mun ihanan blogikollegan ja ystävän Sopusointuja blogin Maaritin kanssa tavattiin aiemmin talvella  Hotelli F6:n aamiaisella, vielä kun tilanne sen salli. Ja nyt kun tilanne rokotusten suhteen on meillä jo hyvä ja ravintolat taas avautuivat, teimme  heti aamiaistreffit samaiseen paikkaan. Kovin paljon ei tässä välissä ole ehtinyt tapahtua. Ja tyylikin on pysynyt suunnilleen samana. 

En ole yöpynyt koskaan kyseisessä hotellissa, mutta sisustus on ihana ja  tyylikäs. Meillä on Maaritin kanssa samanlainen tyyli ja hieman nauratti, kun olimme kummatkin valinneet eläinaiheisen kuosin päivän asuksi . Mutta hei, hyvin sopi teemaan.




hotelli f6 helsinki


Helsinki Hotelli


Näistä kuvista on jo hetki aikaa, mutta tiedättehän Suomen kevään. Tämän viikon asu ei juurikaan poikennut edellisestä.


 

animal print

Näinä aikoina tämän tyyliset treffit  todellakin vastaavat melkein hotelliyöpymistä tai pientä ulkomaanmatkaa. 

Mutta vielä tähän eläinaiheiseen kuosiin. Sitä löytyy minulta yllättäin aika runsaastikin ja hieman kuva-arkistoja selaillessa löysin muutaman kuvan, jotka eivät ole tänne blogiin asti päätyneet. Elänkuosin kanssa tykkään käyttää jotain rauhoittavaa ja pehmeää ja mikä olisikaan parempi kun yksivärinen pehmeä neule eläinkuosillisen housujen tai hameen kanssa.





Seuraavaksi jo hieman kesäisemmissä tunnelmissa. Ihanaa viikonloppua ja äitienpäivää kaikille äideille sekä ihanille naisille <3

6 kommenttia

  1. Kiitos ihanasta aamiaishetkestä <3 Olipa virkistävää nähdä, siis kuukausien jälkeen, ihan livenä.
    Miten sulla onkaan taito asustaa niin rennoksi myös romanttisia vaatteita, maiharit on just sopivat leon kumppaniksi. Tuli taas mieleen ja nauratti se meidän edellinen tapaaminen, kun oltiin puettu identtiset leot ja mustat neuleet.
    Valoisaa äitienpäivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, ihanat aamiashetket nämä <3. Ja minulla on vähän niin, että tykkään romanttisista ja naisellisista vaatteista mutta niitä pitää aina rikkoa jollain, jottein tulisi liian romanttista :) Ihanaa aurinkoista viikkoa <3

      Poista
  2. Ihanat naiset!
    Kaunista äitienpäivää sinulle Sari <3

    VastaaPoista
  3. Tyylileidit samiksina!

    Pari kertaa olen käynyt hotellin baarisssa coktaileilla. Ravintoloiden nyt taas auettua suuntasimme heti ensimmäisenä viikonnloppuna yhteen lempparikahvilaamme aamiaiselle, tuli heti juhlava olo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, usein ollaan samiksia, meillä on aika samanlainen tyyli. Hotelli on kyllä aivan ihana ja sisustus kiva. Kieltämättä hieman patoutunutta kahvilahengailua on ilmassa, joten varmasti minäkin nyt hieman enemmän käy nauttimassa kupillisen tai lasillisen ja syömässä :) Ihanaa aurinkoista viikkoa <3

      Poista