Mökkiloman huolettomat päivät

 


Noin kolmen viikon mökkiloma on ollut täynnä kauniita auringonlaskuja, kuutamoita, aamu-uinteja ennen kahvia ja tietysti saunomista.

Muutaman ystävä on käynyt vierailemassa ja sen on aina juhlan paikka. Silloin katetaan hieman parempi aamubrunssi alas kesäkeittiöön. Mikään ei ole niin ihanaa, kun käydä uimassa ja sen jälkeen istahtaa pöytään ja nauttia aamupala pitkän kaavan mukaan. 

Lomallani pyrin olemaan mökillä niin pitkään, että mieli alkaa kaipailemaan vaihtelua. Vaikka muutamia reissuja muuallekin lomallani oli, niin olin jo aika valmis palaamaan Helsinkiin. Joten loma oli tehnyt tehtävänsä

Alla kuvia, joita olen ikuistanut tämän kesän mökkilomasta.


suomalainenmaisema








rosewine



 

Niin kun elämä mökillä muutenkin, on myös kauneudenhoito ihanan simppeliä. Tykkään mökillä käyttää mahdollisimman luonnollisia tuotteita. Nyt testissä oli weDo -merkin palashampoo ja öljy hiuksille sekä vartalolle. Päänahka tykkää palashampoosta, jossa ei ole silikonia eikä keinotekoisia väriaineita. Öljy on ihanan tuoksuinen ja ihanan ylellinen levittää vartalolle. Hiuksiin sitä en käyttänyt kun muutaman kerran. Hiukset ovat muutenkin niin pehmeät järvivedellä huuhdeltuna ja ilman lakkoja ja vaahtoja.

Kasvojen ihonhoidossa käytin aivan ihanaa Sapienic-sarjaa. Olen kirjoittanut sarjasta täällä. Halusin testata tätä sarjaa nimenomaan mökkiolosuhteissa, kun ihonhoito siellä on muutenkin hyvin simppeliä ja toisaalta tämä luonnonkosmetiikkasarja vie ihonhoidon takaisin parin miljoonan vuoden takaiseen. Voin rehellisesti sanoa rakastavani näitä tuotteita, niiden tuoksua ja tunnetta. 

Jos muuten ihonhoito on simppeliä niin kuorinta aina silloin tällöin on aiheen. Näillä pärjää mainiosti. Unohtamatta tietysti sitä kaikkein tärkeintä eli aurinkosuojaa.

weDo


Seuraavaksi nautin siitä, että päivilläni on järjestys ja toisaalta kaikkea kivaa on ihan lähellä. Ja sitten koittaa se seuraava lomajakso ja se suuri hetki kun vihdoin pääsen Espanjaan ja omaan lomakotiin.

Ihanaa alkavaa viikkoa.


Kosmetiikka ja kirja saatuja pr-tuotteita


4 kommenttia

  1. Superkauniita kuvia ja ihanan rentoja tunnelmia - tämä kesä on ollut lämmön lisäksi niin kuvauksellinenkin. Teille näkyy upeasti auringonlaskutkin, joten päivät myös sulkeutuvat kauneuteen.

    Kivaa työhönpaluuta ja ihania kesäpäiviä edelleen <3

    VastaaPoista
  2. Ihana, rentouttava loma kauniissa maisemissa!

    VastaaPoista
  3. Teidän mökillä on niin kaunista ja siellä varmasti sielu saa levätä.
    Kaunista viikkoa sinulle Sari <3

    VastaaPoista
  4. Aivan ihanalta näyttää mökkilomasi, niin upeat kuvat. <3 Halit Sari. <3

    VastaaPoista