Olen useita kertoja viihdyttänyt ystäviäni kertomuksilla omista ruokakokeiluista. Olemme nauraneet vedet silmissä ei niin onnistuneille lopputuloksille.
Tällä kertaa otin haasteeksi Josen meze Libanonin herkut -kirjan reseptit.
Viininlehtikääryleet eivät vaikuttaneet kovin haastavilta. Ja kaikki tarvittavat aineet olivat helposti ostettavissa.
Kirjan ohjeessa sanotaan, että viininlehtikääryleiden rullaaminen terapeuttista. No eipä ollut, vaan olin aivan epätoivon partaalla. En voinut millään käsittää, miten pieni viininlehti saadaan käärittyä niin, että täytteet pysyvät sisällä. Jatkoin kuitenkin sitkeästi ja laitoin edelleen pienen epäuskon vallassa rullat kattilaan kypsymään 1.5 tunniksi.

Uskomatonta, mutta kääryleet pysyivät kypsennyksen aikana yhtenä kappaleena. Ne eivät olleet ehkä täydellisen näköisiä, mutta maku oli hyvä.

Kääryleiden lisäksi tein kirjan ohjeilla tabbouleh-salaatin, korianterilla maustettuja perunoita, punajuuri-fetasalaattia, hummusta ja leipää. Nämä muut olivat helppo ja nopea tehdä.

Millaiset arvostelut sain perheeltä tästä suorituksesta ja maistuiko ruoka?
Vanhemman tyttömme mielestä ruoka oli hyvää ja toivoi saavansa lisää samantyylistä ruokaa. Nuoremmalta en saanut kunnon vastausta.  Käsittääkseni myös mieheni tykkäsi. Lihaa tosin hieman kaipaili ja kyseli. No ei ollut tällä kertaa. 

Voi olla, että uskaltaudun jatkossakin kokeilemaan kirjan ohjeita.

Joten rohkeasti vaan rullailemaan viininlehtikääryleitä, jos ette vielä ole kokeillut. Koska minäkin onnistuin!

Tarina alkaa  nuoruuden heppatyttöiästä. Tallille oli päästävä, alkeiskurssille. Siellä kaverin kanssa  unelmoimme omasta hevosesta, tietysti. Alkeiskurssin lopussa tipuin laukatessa selästä ja minulta murtui olkaluu. Vuoden päästä oli uusi yritys ja uusi kurssi. Sama hevonen ja sama askellaji eli laukka. Tipuin taas selästä ja nyt toinen olkaluu murtui. Tähän jäi harrastus lukuunottamatta satunnaisia ratsastusretkiä metsässä ystävän ponilla. En siis koskaan edennyt juurikaan siitä alkeistasosta. Ja pelko laukkaamiseen jäi.

Mutta niin jäi myös rakkaus hevosiin.
Ja sitten aikuisiällä tulivat unet. Näin säännöllisin väliajoin unta ratsastuksesta. Mutta unessa oli aina jonkinlainen ongelma, hevosella ei voinutkaan ratsastaa. Käsittelin asiaa alitajuntaisesti unissani. Halusin asiaa, jota en voinut toteuttaa.  Elämään tuli mies ja lapset ja muutimme  Helsingin keskustasta lähemmäksi hevostalleja. Päätin aloittaa ratsastuksen uudelleen, islanninhevostallilla. Tämän lisäksi sain itselleni toiselta tallilta vuokrahevosen, Thokan.Vihdoin sain toteuttaa nuoruuden unelmaa, eli ratsastaa. Tätä onnea ei kestänyt kauaa.  Islanninhevostallin toiminta lopetettiin ja samaan aikaan Thokan omistaja päätti myydä hevosen. 

Tuntui kurjalta, olin taas alkutilanteessa. Ei ratsastusta. Lähellä ei  ollut toista islanninhevostallia, jossa käydä. Ja vuokrahevonen myytäisiin pois.

Kunnes eräänä  päivä tallilta palatessani mieheni kysyi hieman (ehkä) ärtyneen oloisena "no paljon se hevonen sitten maksaa?".

Mutta ne unet, niitä ei ole enää koskaan ollut tämän jälkeen...

Kuvat: Frida Steiner

Lauantaina pääsin Suvilahteen nauttimaan murhaavan illallisen.  Illallisen teemana  on julkaista maailmaankuulun taiteilijan Hermes Mansun työ. Ennen taideteoksen julkaisua joudumme kuitenkin keskellä murhamysteeriä. 

Näin alkaa Gurmee Teatterin kolmen ruokalajin Murhaava Illallinen. Illan aikana pääsemme seuraamaan murhamysteerin tutkintaa.  Kaikki ei ehkä ole sitä, miltä näyttää...

Tapahtumien näyttämönä on huikean visuaalisesti lavastettu ravintolasali. Tunnelma on mystisen hämärä, niin kuin murhamysteerissä kuuluu ollakin.

Illan menuun on laatinut ravintola Askin keittiömestari Filip Langhoff sesongin raaka-aineista.

Alkuruokana  marinoitua kuhaa ja sipulia, pääruokana paistettua maa-artisokkaa, hirvenlihaa ja sieniä Loppuratkaisua jännitimme  karamellisoidun talviomenan ja ruskistettu voin sekä kahvin kera.

Jos elämysilta gourmetruokaa ja teatteria yhdistettynä kiinnostaa, niin lisätietoja Gurmee Teatterin Murhaavasta illallisesta saat täältä, klik. 

Illan tarjosi Gurmee Teatteri

 

Päätin  ottaa heti talven alussa (tuli lunta, on siis talvi) käyttöön leivinuunin. Olen aiemmin käyttänyt leivinuunia lähinnä patojen hauduttamiseen. Mutta tällä kertaa ajattelin yllättää perheeni tekemällä siellä pizzaa pizzakivellä.

Aloittelin jo edellisenä päivänä polttamalla tulta yhden pesällisen, eli esilämmitin leivinuunin. Näin kuulemma on hyvä tehdä.

Tänään laitoin sitten tulet leivinuuniin. Leivinuuni veti hienosti, mikä on sinänsä jo saavutus. Mutta oikean lämpötilan saavuttaminen onkin se hankalin juttu. Heti kun pienentää ilman tuloa, alkaa tuli hiipua.  Ja kuinka aikaisin se lämmittäminen pitää aloittaa?

Minusta tuntuu, että olen koko päivän ollut kettiössä, vahtimassa tulta. Mutta onneksi meillä on keittiössä Stadikan kunnia-aition tuoli, missä istua.

Entä se pizza sitten. Yritin opiskella hieman pizzan tekoa Pizze, kaikki pizzasta -kirjasta. "Hyvän pizzan sielu on hyvä takina". Olisi ehkä pitänyt opiskella lisää. Teen kyllä ruokaa ja onnistun siinä ihan hyvin. Mutta jos kyseessä on mitä tahansa taikinaan liittyvää, niin aivan varmasti menee pieleen. Tein taikinan ohjeiden mukaan. Kun tyttöni näki taikinan, kommentti oli "äiti, ootsä ihan tyhmä. Tää on liian löysää". Perään tuli oppitunti taikinan oikeasta koostumuksesta. Kiva.

Ennen ja jälkeen uunin.

Pizza oli pakko laittaa vielä lopuksi  kuumaan uuniin hetkeksi, koska leivinuunissa ei ollut  tarpeeksi korkeaa lämpötilaa.

Mutta pizza oli todella maukasta, joten onnistuin kai jossain suhteessa kuitenkin. Annoin lapselle luvan tehdä toisen pizzan ja tuossa se nyt onnellisena pyörittelee ilmassa täydellisen koostumuksen pizzapohjaa. Hah.

Täytynee siis vielä harjoitella leivinuuni lämmitystä korkeampaan lämpötilaan. Ehkä eläkkeellä. Tai käyttää sitä vain haudutukseen.

Onko muilla samanlaisia kokemuksia leivinuunista? Tai antaa hyviä vinkkejä? Kaikki otetaan ilolla vastaan.  

 

Onko kaikilla ollut nuoruudessa kynttilälyhty, jossa enkelit pyörivät kynttilän lämmössä? Meillä oli ja on edelleen. 

Joten ilmeisesti notalgisesta syystä nämä viehättävät minua. 

Tämä kaunokainen oli pakko kotiuttaa Habitat-liikkeestä.

Joulukoristelut yleensä ja varsinkaan tähän aikaan vuodesta ei ole ollenkaan minun juttu. Mutta tätä piti hieman testata.

Entä halloween-koristelut. Nekään ei taida olla minun juttu. Mutta lasten mieleen sitäkin enemmän. Pikkumökkiin on juuri rakentumassa halloween-disko, kaikilla mahdollisilla koristella. Sopii äidille mainiosti.

Ihanaa viikonloppua, koristeilla tai ilman!

Avasin osaltani pikkujoulukauden herkullisesti, kun pääsin 40+bloggaajien kanssa testaamaan Rosson uutta "pikkuisen jouluista talvimenuta". Vierailimme Ympyrätalon Rossossa, josta löytyy viihtyisä kabinetti.

Ravintola Rosso herättää varmaan monissa muistoja. Omat ensimmäiset itsenäiset teinivuosien ravintolakäyntini tein parhaan ystäväni kanssa Lahden Rossoon. Ruokalistaa ei juuri mietitty, vaan valintana oli aina kanakori. Oltiin jotenkin tosi aikuisia, kun käytiin ravintolassa syömässä. 

Myöhemmin Rosso oli usein myös valintana silloin, kun lapsemme olivat aivan pieniä.

Tämän viimeisimmän vierailun jälkeen voi todeta, että Rossoa on ikä ja vuodet vain parantaneet. Vähän niin kuin minuakin, heh heh.

Palvelu oli erinomaista ja viinit sekä menu tarkaan mietityt ja testatut.

Herkullinen iltamme alkoi hauskasti retro-drinkillä, Limoncello sunrisella.  Sen jälkeen ravintolapäällikkö Jari Mikkola esitteli menun seuraksi valitsemansa viinit. 

Teinivuosieni jälkeen olen yhdistänyt Rosson pääosin lapsiperheiden ruokaravintolaksi. Kokemani perusteella se on myös oiva vaihtoehto pikkujouluporukoille. Jos pikkujoulusuunnitelmanne ovat vielä avoinna, kannattaa siis Roson "pikkuisen jouluinen menu" pitää mielessä.

Kiitos Hakaniemen Rosso lämminhenkisestä ja maistuvasta illallisesta.

yhteistyössä Rosso-ravintolat/ 40+blogit

Perinteikäs merimieskapakka Salve on saanut uuden kodin. Uuteen osoitteeseen eli Hietalahdenranta 5:een  muuttivat

 myös esineet, huonekalut sekä henkilökunta. Sekä tietysti ne kuuluisat silakat ja muut ruokalistan annokset. Eikä merinäköalakaan ole hävinnyt. Joten vanha tunnelma on säilynyt uudessa paikassa hienosti. Pientä parannustakin on tapahtunut. Nyt asiakaspaikkoja on huomattavasti enemmän. Uutta on myös Galleria Ortonin kanssa yhteystyössä toteutettu taideseinä.

40+ bloggaajat pääsivät tutustumaan uuteen Salveen. Perjantai-iltana tunnelma olikin erittäin kodikas. Perinteinen sisustus, maukas lohikeitto ja iloinen puheensorina täydessä ravintolassa. Ulkona vastapainoksi syksyinen viima ja pauhaava meri.

Myös uskolliset kanta-asiakkaat ovat löytäneet tiensä uuteen Salveen. Itselläni ei ole vuosikausia kestänyttä kanta-asiakkuutta, mutta tunnesiteitä Salveen on silti minullakin.

Löysin Salven historiasta kertovan kirjoituksen, jossa kerrottiin näin:

"Merimiehet tulivat laivoistaan Salveen, jossa heidän tyttöystävänsä heitä jo odottivat ja joivat valmiiksi jo sulhojensa piikkiin.  Perimätiedon mukaan  tytöt kihlattiin sormuksin  aamupäivällä. Seurustelu oli siis vakituista ainakin iltapäivään asti, jolloin kihlaus saatettiin sitten jo erinäisten intriigien myötä purkaa." (lainaus täältä)

Näin siis ennen. 

Vuonna -98 taas paikalle saapui joukko kaveruksia. Ei merimiehiä, mutta risteilyltä saapuneita. Liityin sattumalta kyseiseen seurueeseen. 

Sormuksia ei vielä samana päivänä vaihdettu, mutta jonkinlainen ennakkoaavistus tulevasta aviomiehestä muodostui jo sinä päivänä.  Häitä vietettiin kolme vuotta myöhemmin.

Tämä siis yksi kertomus niiden satojen, ehkä tunnetumpienkin, joukossa.

Salvessa voi siis tapahtua mitä vaan, suosittelen.

yhteistyössä 40+ blogit ja HOK Elanto