Kirpparilöytö ja klassista tyyliä


Valkoisia kauluspaitoja ja ihanan pehmeitä neuleita ei voi koskaan olla liikaa. Itse tykkään klassisen ajattomista vaatteista, niin että niitä on helppo yhdistellä muihin vaatteisiin. Pitkä valkoinen kauluspaita ja joustavat ruutuhousut on helppo ja mukava yhdistelmä.






 Kätevä irtokaulus

Samat ruutuhousut neuleen kanssa. Neule on klassinen, mutta hieman erilaista fiilistä siihen tuo lyhyet hihat. Tykkään kauluspaita-neule yhdistelmästä mutta toisaalta en  siitä tunteesta, kun kaulauspaita jää neuleen alle.  Varsinkin jos kauluspaita on hieman reilumpi. Mutta onneksi tähän ongelmaan on  keksitty näppärä irtokaulus. Olen ostanut omani vuosia sitten ulkomailta, mutta enpä ole muistanutkaan käyttää sitä vielä. Eli se oli löytö omasta vaatekaapistani




 Villakangastakkilöytö

Vaikka pyrin pitämään vaatteeni ajattomina, niin aina silloin tällöin sorrun niissäkin nyt niin paljon puhuttuun pikamuotiin. Mutta onneksi teen myös kestävän kulutuksen löytöjä, kuten alla oleva kangastakki. Poikkesin  kerran ohi kulkiessani ja hetken mielijohteesta Reloveen ja siellä tämä takki minua selkeästi odotteli. Vaikka takki onkin jo hieman vintagea , niin malli on klassinen. Villaa tässä on huimat 80 %, mikä ei taida nykyisissä villakangastakeissa olla kovin yleistä. Joten ainakin näitä vanhempia villakangastakkeja kannattaa metsästää kirppareilta.



Ihanaa alkuviikkoa <3

Ruutuhousut, kauluspaita ja neule Zarasta.


7 kommenttia

  1. Valkoinen paitis on loistovaate ja raikastaa ihanasti! Sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen ja nyt on niin kivoja väljiä mallejakin. Löysin tänään Zarasta mustana tuollaisen ison ja puhvihihaisen, ja jäin miettimään vielä valkoistakin. Voisi sitten heivata kaapista hyvin mielin kierrätykseen muutamia vanhoja.
    Olen etsinyt sekä sieltä että täältä isoja neuleita, mitkä eivät olisi liian paksuja (eikä kutittavia) mutta ei tunnu löytyvän. Kaikki on olleet jotenkin painavia ja sellaisia mitä ei tule pidettyä sisällä - pitäisköhän pyytää Minnaa neulomaan :o)
    Kivat asut sulla kerrassaan! <3

    VastaaPoista
  2. Kiitti ❤️. Minä taas löysin saman mekon kun sulla siellä pikkujouluissa, eri värisenä. Olis tehnyt mieli ostaa, kun oli niin nätti. Minna kyllä saisi tehdä meillekin kaillea kivaa ☺️

    VastaaPoista
  3. Voi mitä asuja. Ihan huippulöytö tuo takki, sopii niin hyvin sulle ja noiden nilkkureidenkin kanssa. Mulla on joku mekkovaihe menossa ja bongailen vaan niitä :)
    Ihanaa viikkoa sulle Sari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ollutkin hyvä löytö. Minähän en ole ollenkaan mikään löytäjä-tyyppi :) Ja mekot on kyllä niin ihania ja monikäyttöisiä, joten jatka vaan bongailemista :)

      Poista
  4. Sinä oot aina niin tyylikäs ystäväiseni <3. Hienoja löytöjä olet tehnyt ja olipa kiva tietää, että tuollaisia irtokauluksiakin myydään, mun täytyy metsästää itsellenikin tuollainen.
    Mukavaa loppuviikkoa sulle kaima!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ystäväiseni <3. Joo, eikö olekin kätevä tuo irtokaulus, nyt täytyy ottaa kyllä ihan käyttöön asti :) Valoa marraskuuhun Sari <3

      Poista
  5. Valkoinen paitapusero toimii aina. Toi irtokaulus on hyvä. Itse löysin pari vuotta sitten Tallinnasta irtokauluksen.

    VastaaPoista