Keittiön säilytysidea

 

Kaikki keittiön säilytyssideat, jotka tuovat selkeyttä sekä kodikkuutta, ovat ihania.

Näin blogikollegani Tunnetilan Ninan hauskan diy-idean kerran instagramissa.  Hän oli maalannut viinilaatikon ihanalla vaaleanpunaisella maalilla ja ottanut käyttöön säilytysrasiaksi. Ninan blogista löytyy myös juttu, täältä.

Siitä muistin, että olin laittanut yhden portviinilaatikon odottamaan, kunnes keksisin, miten se pitäisi hävittää.  Mieheni oli saanut portviinin muutamia vuosia sitten synttärilahjaksi. Ja minä olin sen tyhjentänyt (hups). Joten siis portviinilaatikkoa tuunaamaan.

Suunnitelmaan tulikin muutos, koska en raskinut maalata laatikkoa. Teksti oli jotenkin ihana ja portviini tuo minulle mieleen aina  Porton matkan. 

Lopputulos oli se, että maalasinkin keittiön tarjoiluvaunun puisen väriset hyllyt valkoiseksi kalkkimaalilla ja puinen laatikko sai pitää oman pintansa.





Nyt tähän laatikkoon mahtuu juuri kivasti suosikkisuolani siististi. Myös toinen puinen laatikko pääsi myös valkoiseksi maalattuun hyllyyn. Keittokirjat pysyvät siellä siististi paikoillaan. 

Kevät saa selkeäst miettimään kodin pientä laittoa. Siitä on jo hetki, kun viimeksi olen tarttunut pensseliin.

 Mieheni ehdotti, että palkkaa minut kesämökkiä maalaamaan. Mutta olen sen verran hätäinen maalari, ettei minusta olisi niin vaativaan urakkaan.  Eikä ole tainnut tätäkään hyllyä tarkemmin katsella,  hylly on hutaistu aika pikasesti päällisinpuolin, mutta eihän se niin tarkkaa ole, eihän?

Ihanaa loppuviikkoa <3



6 kommenttia

  1. Tulipa ihana! Minulla oli puisia viinilaatikoita kolme, joista kaksi maalasin. Yhden säästin myö itse maalaamatta. Nuo on kyllä kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania ovat, kiitos inspiraatiosta. Olen muuten heittänyt aiemmin yhden tosi ihanan laatikon roskiin. Nyt tuli vasta mieleen. Pöh ja höh. No, seraavalla kerralla pistän talteen :)

      Poista
  2. Aivan ihana lopputulos! Minähän olen tunnettu siitä että kaikki on vähän sinnepäin, joten minun silmään kaikki näyttää oikein täydelliseltä :)
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Outi <3. Vähän sinnepäin ja kyllä varmaan ihan tarpeeksi hyvä ja todellakin minun tarkuutta vaativat hommat on aina sitä :)

      Poista
  3. Tuo hyllykkö on aivan ihana. Ja nuo viinilaatikot ja muut ihanuudet siinä.
    Kysymykseni kuuluukin, mistä olet tuon hyllykön hankkinut?
    Ja kivaa lauantaita, Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Tuula <3 Ja huh, jäipä hieman myöhäiseksi vastaus, sorry. Hylly on Dorre-merkkinen ja olen tilannut sen Campadresta. Saattaa löytyä edelleen, kun on siellä kampanjassa. Ihanaa kevättä Tuula <3

      Poista