Ihana Islanti ja Bioeffect

 

Tuotteet saatu pr-näytteinä

Harvoin ihonhoitotuotteet saava sydämeni sykkimään niin kuin Bioeffect. Olin toki kuullut paljon hyvää sarjasta, mutta ennen kaikkea sen vuoksi, että Bioeffect tulee Islannista. 

Muistan, miten Islantiin saavuttuani tuijotin auton ikkunasta ohi lipuvaa mustaa, autiota kivimaastoa ja hymyilin.  Hymyilin siitä onnesta, että olin vihdoin saapunut maahan, josta hevoseni oli tullut. Maahan, joka oli ollut unelmissani jo pitään. Eikä vierailu tuottanut pettymystä. Rakastan maan historiaa, ihmisten huumorintajua ja monia outoja yksityiskohtia.

Tämän kaiken lisäksi sieltä siis tulee huippuluokan tieteeseen perustuva Bioeffect-ihonhoitosarja. Nyt kun olen tutustunut paremmin Bioeffectin tarinaan, olen vieläkin ihastuneempi sarjaan.

Tuotteet ovat saaneet inspiraation Islannin puhtaasta luonnosta eivätkät tuotteet sisällä mitään ylimääräisiä kemikaaleja tai lisäaineita. Esimerkiksi EGF seerumi sisältää vain 7 raaka-ainetta.

Bioeffect on kehittänyt uuden tavan kasvattaa ihoa parantavaa ja nuorentavaa epidermaalista solukasvutekijää eli EGF:ää. EGF auttaa ihoa kasvamaan palovamman jälkeen ja nopeuttaa haavojen paranemista. Mutta sitä voidaan  käyttää myös vanhenevaan ihoon stimuloimaan ihosolujen uusiutumista. 

Kilpailevilla EGF-proteiini kasvatetaan bakteereissa mutta Bioeffectin EGF-proteiini on ohrapohjainen ja sitä kasvatetaan vulkaanisessa hohkakivessä toimivissa kasvihuoneissa.

Kuullostaa aika huikealla. Tuottee, joita nyt testaan, ovat;

EGF Essense. Tämä on kosteuttava hoitoneste, joka myös parantaa ihon valmiutta ottaa vastaan muita hoitotuotteita.

EGF Hoitoseerumi, joka korjaa ihon ikämuutoksia. Seerumia käytetään iltaisin ja suositellaan ainoaksi hoitotuotteeksi.

Hydrating Cream, joka on pitkäkestoinen syväkosteuttava hoitovoide. Tätä voi käyttää sellaisenaan tai tarvittaessa seerumin päälle.










Varsinkin näin keväällä luonnossa liikkuessa kaipaa hevostani Thokaa ja niitä lukemattomia kertoja, jolloin kuljimme luonnossa yhdessä.  Ja tietysti Islantia, jonne jäi pieni pala sydäntäni.

Onneksi melkein suoraan etuoveltamme aukeaa ihana satumetsä ja siellä voi melkein kuvitella taruolentojen ja keijujen elävän. Siinä on pientä lohdutusta myös Islannin ikävään täydellisten Bioeffect-ihonhoitotuotteiden  lisäksi.

 

 


2 kommenttia

  1. Niin ihania kuvia ja sopivat täydellisesti Bioeffectin henkeen. Tuo seerumi on kyllä aivan megahyvä ja kun käyttää kuurina, niin ai että iho kiittää. Muutkin tuotteet varmasti aivan loistavia.

    Oikein ihanaa viikon jatkoa Sari. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kitti Tiia <3. Ihania tuotteita ja minulle jo pelkästään tieto siitä, että tulevat niin rakkaasta maasta, on suuri plussa. Hassua miten voikaan olla niin ihastunut johonkin maahan :). Ihanaa viikonloppua <3

      Poista