Keväinen olohuone ja värikkäät kasvit

 

Saattaa olla, että olen jotenkin jäljessä ja myöhäisherännäinen värikkäiden viherkasvien suhteen. Siis myös muunkin väristen, kun vihreiden.  Vasta nähtyäni vanhassa sisustuslehdessä upean pinkin kasvin, heräsi mielenkiintoni ja aloin kuumeisesti etsimään vaaleanpunaisia ja pinkkejä viherkasveja sekä tämän kyseisen lehdessä olevan yksilön nimeä. 

Ja kun osaa katsoa niin löytyyhän niitä. En ehkä vielä ole selvittänyt sisustulehden kasvin mysteeriä, mutta luulen, että olen oikeilla jäljillä. Ennen kun selvitän ja löydän täydellisen pinkin viherkasvin, tyydyyn hieman toisen väriseen eli ruskeaan tai hieman oranssiin isokirjopeippiin ja mielenkiinnolla odottelen, miten saan pysymään sen hengissä ja millä tavalla se kasvaa. 

Kasvista sanotaan, että on nopea kasvamaan ja tarvitsee valoa, jotta väri säilyy kauniina. Ja jos jostain syystä päättäisi minun hoidossani aloittaa kukinnan, ne pitäisi napsaista pois heti, jottei lehdet menetä väriään. Kasvi sopii myös kesäkukaksi ulos ja hyvä valinta aloittelevalle viherpeukalolle.









Alla kuva  lehden sivusta, jonka repäisin itselleni inspiraation lähteeksi aiemmin. Kukkahan muuten todellakin taitaa olla samainen isokirjopeippi eli värinokkonen, joita onkin useissa eri sävyissä. Jos teillä lukijoilla on parempaa tietoa, niin mielelläni kuulisin mielipiteeni. 

Nyt mielenkiinnolla todellakin odottelen, josko oma ruskean-oranssi versio kasvaisi yhtä upeaksi. Ainakin kasvi pitäisi siirtää isompaan ruukkuun, jotta pääsisi kasvamaan. Minullahan on tapana ostaa viherkasveja ilman, että koskaan jaksan laittaa niitä suurempaan ruukkuun tai vaihtaa multaa. Ehkä tänä keväänä jää ylimääräistä aikaa kasvihommiin.

Ja tässä muuten taas yksi todiste siitä, että vanhoja lehtiä kannattaa selata vielä kerran, ennen kun heittää ne pois. Koska sisustustyyli, mieltymykset ja tarpeet muuttuvat. Aikoinaan lehteä selaillaillessa kasvin ihanuus on mennyt onnellisesti ohi silmieni.


Aurinkoista loppuviikkoa <3


1 kommentti

  1. Minulla ei muuten koskaan ole ollut kuin leikkokukkia tai vihreitä huonekasveja...ei kun joo, kerran oli keltainen kaktus :)
    Ihana kukka ja toivottavasti siitä kasvaa noin upea kuin lehden kukkakin on.
    Mukavaa torstaita sinulle Sari <3

    VastaaPoista