Meikkipohdintaa ja keväinen asu

meikit
*meikit saatu

Meikkaus korona-aikaan on minulle hieman ristiriitainen asia. Maski on pakollinen asuste tällä hetkellä,  niin töissä kun ihmisten ilmoilla liikkuessa. Minulla on kuitenkin outo tunne, ikäänkuin olisin näkymätön, tai persoonani olisi kadonnut, kun joudun piilottamaan osan itsestäni muulta maailmalta. Tämän vuoksi joskus tuntuu siltä, että miksi vaivautua edes meikkaamaan.

Mutta sitten tulen toisiin ajatuksiin. Koska maskia nyt vaan pitää käyttää, mutta pienikin ehostaminen, vaikka vain itseä varten  piristää. Ja toisaalta nyt voi keskittyä enemmän silmiin ja niiden meikkaamiseen.

Tämän talven yksi suosikkituotteeni on ollut Diego Dalla Palman Full Face Palet, jolla pystyy loihtimaan niin valot kuin varjot sekä tehdä myös silmämeikin.  Osallistuin talvella pr-tilaisuuteen,  jossa opeteltiin myös silmämeikin tekoa ja siitä lähtien olen hieman rohkeammin meikkallut silmiä ja laittanut myös alaluomille tummaa kajalia. Ihan smokey eye -hetkiä ei ole nyt vielä tosin tullut. Mutta sitä odotellessa.  
Suosittelen rohkeasti kokeilemaan, jos olet jumittunut aina samaan silmämeikkiin, niin kuin minä. Diego Dalla Palman musta kajal on ihanan pehmeä ja smokey eye -meikki onnistuu jo pelkästään tällä tuotteella, kun kajalia lähtee vaan rohkeasti levittämään yläluomelle siveltimellä levittäen ja pehmentäen. 
Jos katsellaan hieman tulevaisuuteen, niin jo pelkästään näillä tuotteilla saa loihdittua kivasti sekä päivämeikin että iltameikin vaikka matkoilla. 

Diego Dalla Palman muhkea my toyboy -ripsiväri on muuten yksi parhaista, mitä olen koskaan kokeillut.

 Full face palet








paras ripsiväri


Meikkaamisesta vaatteisiin. Oletteko huomanneet saman, mitä itse harrastan usein. Valitsen aamuisin ne kaikista mukavimmat mutta rumimmat alusvaatteet, koska eihän niitä kukaan näe. Säästän kauneimmat pitsiset erityistilanteisiin. Siis oikeasti, nyt on aika muuttaa tapoja ja ottaa käyttöön ne kauneimmat alusasut. Jos ei muuten niin ihan itseä varten. Eihän niitä ole ostettu vaatekaappia kaunistamaan. 
Sama pätee vaatteisiin.  Liikun monta päivää peräkkäin vain kotoa autolla työpaikalle, jossa vaihdan työvaatteet. Mutta miksei siihenkin siirtymiseen voisi valita kauniimpia vaatteita, jos niitä kerran on?

Alla oleva hempeä pusero oli talven alelöytö ja alkaa olla aika ajankohtainen juuri nyt tai sitten vain antamaan edes  pienen lupauksen kevään tunnelmasta lumipyryn keskelle. Hempeä Neo Noirin pusero on ihana farkkujen ja saappaiden kanssa tai valkoiseten housujen ja tennareiden kanssa. 

 


Huulimeikki muuten on juuri nyt vähän sama kun ne pitsialusvaatteet. Ei tule käytettyä, kun ei sitä kuitenkaan kukaan näe. 
Mutta kunhan päästään maskista joskus eroon, niin lupaan itselleni punata huulet ihan joka päivä kauniin punaisella.




2 kommenttia

  1. Itse ole melko laiskasti meikannut yli vuoden kestäneen etätyöjaksoni aikana. Teams-palaverissa kasvot ovat sen verran pienet ruudulla ja sopivalla valaistuksella pystyy myös kikkailemaan. Kun lähtee ulos puolet kasvoista jää maskin taakse mutta silmiä olen kyllä ehostanut. Kyllä meikkeihin on kulunut viimeisen vuoden aikana paljon vähemmän rahaa kuin normaalisti. Opin viime kesänä kantapään kautta, että maski ja huulipuna ei ole paras yhdistelmä. Kun otin maskin pois niin punat olivat pitkin poskia ja minä näytin sirkuspelleltä. Mutta kyllä meikkaaminen piristää ja toivottavasti kohta voisimme olla vähän vapaammin myös maskien suhteen kun taas kesä alkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meikkaaminen kieltämättä piristää. Mutta huulipuna ja maski ei todellakaan ole ihan paras yhdistelmä, minä olen usein maskin takana huulet valkoisena huulirasvasta :) Toivotaan todella, että kesällä punaa huuleen jo vihdoin. Ihanaa loppuviikkoa <3

      Poista