Hedelmäpuiden kasvatus vierasmajassa

Olen sisustanut vierasmajaan rauhallisen lukunurkkauksen. Aiemmin olohuoneessa ollut Lundia-hylly ja osa kirjoista on ollut jo muutamia vuosia täällä. 

Samalla kun huomaamatta tilasta on tullut jonkinlainen kesä- ja viherhuone hedelmäpuineen.

Huomasin vuosi sitten, että aitoviikuna tykkää olostaan meidän vierasmajassa  ja nimenomaan valoisammalla puolella. Täällä on viihtynyt  ja talvehtinut jo monta vuotta myös oliivipuu. Tilaa pidetään suurimman osan ajasta viileänä ja valoa on riittävästi. Tästä rohkaistuneena ostin  myös rakastamani sitruunapuun. 

Nyt yritän hoivata ja kasvattaa näitä rakkaudella. Sitruunapuun kukkia olen varovaisesti pölyttänyt pienellä pensselillä ja yritän parhaani mukaan muistaa kastella sekä lannoittaa kasveja.  Viikunasta esimerkiksi näkee todella nopeasti, jos kastelu ei ole ollut riittävää.




aitoviikunan talvehtiminen



lundiahylly

Oliivipuu pääsi hieman kuivahtamaan viime syksynä ja tämän seurauksena tiputti suurimman osan lehdistään. Mutta tästä en ole ollenkaan huolissani, olen nähnyt niin monet ihmeheräämiset tämän oliiivipuun kohdalla. Viime kesänä niin hyvin voinut viikuna  nuupahti ennen aikojaan ja tiputti hedelmänsä. En siis päässyt nauttimaan juustoja ja viiniä  omien viikunoiden kera. Tässäkin taisi syynä olla liian vähäinen kastelu. Aitoviikuna tiputtaa myös kaikki lehtensä talveksi, mutta aloittaa uusien kasvattamisen jo todella aikaisin keväällä.

Kesällä kasvit tietysti pääsevät pihalle nauttimaan auringosta. Tosin juuri kesäaika onkin se haastavin osuus näiden kasvien kanssa. Vietämme aikaa paljon mökillä ja silloin kastelu saattaa jäädä huonommalle. Mökkikausina sijoitan kasvit hieman varjoon ja niin, että sade pääsee kastelemaan ruukut. Ja sitten vaan toivon parasta.



viikunapuun hedelmä

Kauniissa keramiikkaruukuissa kasvavat puut, situruspuun kukinnan hurmaava tuoksu sekä lasi roseeta on ehkä lähinnä sitä fiilistä, mistä olen jäänyt tänä keväänä paitsi kun matkustaminen ei ole onnistunut. Olen siis luonut itselleni oman pienen mielikuvitushetkeni etelään.

 

 


4 kommenttia

  1. Aivan ihana "matkakohde" sinulla <3 Upeasti on hedelmiä puissa ja selvästi olet kyllä hyvä pitämään huolta näistä puista.
    Kaunista iltaa sinulle Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi, kyllä tuossa kelpaa istua ja ihmetellä kasveja. Joita muuten en varsinaisesti osaa hoitaa vaan yleensä ne sinnittelevät elossa minun hoidolla. Mutta oikeat olosuhteet ovat siis kaiken perusta ja tuolla niilla näyttää olevan hyvä :) Ihanaa pääsiäisen aikaa <3

      Poista
  2. Tosi ihana "puutarha". Suomessa onnistuin kasvattamaan pieniä sitruspuita ihan siemenistö, ja ne kasvoivat todella kivasti. Eivät koskaan kuitenkaan kasvaneet hedelmävaiheeseen, sillä kun jätin kasvini poukani hoidettavaksi, hän ei kastellut niirä, ja kaikki kuihtuivat pois. Meidän talon pihalla täällä sitruunapuu,🍋 mutta se on istutettu täysin varjoiseen paikkaan ja kasvaa aika vaivalloisesti. Hyvää Pääsiäistä Sari 💛🐰🐣💚🐇🍋

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael <3 Siellä sinulla onkin aivan erilaiset kasvit ja värit. Minä yritin kerran Espanjan terassilla kasvattaa sitruunapuuta, mutta eipä se sillä kastelulla tietenkään onnistunut. Nyt voin vain unelmoida lämmöstä näiden kasvien kera :)

      Poista