Vuoteen on mahtunut paljon asioita, jotka jäävät mieleen ikuisesti. Outoja ja pelottavia asioita. Mutta toisaalta myös runsaasti hyviä asioita. Katson kuvia ja näen vain hyviä hetkiä. Onko aika kullannut muistot vai olenko oikeasti selvinnyt vuodesta helpolla. 

Nyt kun istun meidän vierasmajassa, muistuu niin elävästi mieleeni aika, kun vietin täällä vuosi sitten kaksi viikkoa etätöitä tehden. Tilanne on sama mutta toisaalta niin eri kuin vuosi sitten.

Viimeinen matka

Viimeinen matka ennen koronaa jää todellakin mieleen. Ennen matkaa seurasimme tiiviisti matkustussuosituksia sekä taudin kulkua, ja päätöstä tehdessä tilanne oli vielä se, että matkustusta ei kielletty. Koska määränpää Nizzassa oli huoneisto, päätimme toteuttaa matkan. Perillä tilanne muuttui radikaalisti, mutta koska emme voineet enää asioihin vaikuttaa, päätimme nauttia olostamme olosuhteista huolimatta. Kotiin lähdön koittaessa katsoin merta ja mietin, että sitä näkymää en tule näkemään pitkään aikaan.

Nizzan täysin tyhjä lentokenttä lähtiessä

 

Karanteeni

Vierasmajamme nousi arvoon arvaamattomaan koronavuonna. Olin jo sopinut mieheni kanssa kahden viikon karanteenista perheestä Nizzan matkan jälkeen. Tämä johtui mieheni työn luonteesta, jossa ei voi ottaa ylimääräisiä riskejä sairastumisesta.  Mutta tähän päälle tuli vielä karanteeni töistä ja etätyö. Tein siis kaksi viikkoa etätöitä vierasmajassamme, täysin eristyksissä muista. Muistan alkuun miettineen, miten ehdin lukea kirjoja, katsoa kaikki mahdolliset Netflix-sarjat, kuunnella musiikkia ja jumpatakin itseni kuntoon. En tiedä miten sain aikani kulumaan, sen kuuden tunnin työpäiväni lisäksi, mutta yhtään mainitsemaani asiaan en tehnyt. Aika kului kuitenkin yllättävän hyvin ja ulkoilu oli tietysti suuri ilo. Pisteet perheelle, lapset leipoivat paljon ja minulle toimitettiin usein herkkuja. Mieheni hoiti mallikkaasti (niin kuin aina) talouden ja osti minulle siinä sivussa uuden auton rikki menneen tilalle. Koska julkisilla kulkeminen ei ollut vaihtoehto tuleviin työmatkoihin. Aiemmin tekemäni esittely omasta karanteenipaikastani löytyy täältä.

Ruuan lisäksi sain pyydettäessä toimituksen roseeviiniä viinikaapista sekä kauniin lasin.

 

Taulu, jonka ostin karanteenissa. "Kaiken sen jälkeen"

Etätöitä pikkumökissä

Kohortti

Kohortti oli sana, joka ei kuulunut aiemmin sanavarastooni. Ja kuinka tutuksi se onkaan nyt tullut. Työpaikalle tuli uusi osasto, jonka nimi oli kohortti. Se tunnelma, kun ensimmäisen kerran puin kaikki mahdolliset suojavaatteet ylleni, tarkasti määrätyssä järjestyksessä, avasin oven osastolle, jolta ei voinut kesken kaiken poistua. Oli kuin olisit mennyt avaruuteen, edessä odotti jotain tuntematonta, näkymätöntä ja pelottavaa.

Nykyään sinne mennään toki asiallisesti suojautuneen, mutta se ei ole enää muuta kuin hieman epämiellyttävää työskentelyä ja uusi normaali.

 

Elämäni kesäloma

Töissä ilmoitettiin lomautuksista kesän alussa. Halukkaat saivat ottaa lomautusta enemmän. Tarjouduin heti vapaaehtoiseksi. Sain elämäni pisimmän "loman". Oli vihdoin mahdollisuus viettää mökillä aikaa murehtimatta heti loman loppumisesta ja toisaalta juuri sitä koronaa. Kesä ja ilmat olivat täydelliset, istuin tuntikausia katsellen lintujen elämää ja vaan olin.

Ystävyys

Ystävyydestä tuli itselleni koronavuoden teema. Jos mahdollista niin ystävyys tuli vieläkin tärkeämmäksi elämässä. En koskaan unohda niitä ihmisiä ja niitä puheluita ja viestejä, jotka sain oman kahden viikon karanteenin aikana. 

Myöhemmin keksittiin keinoja tavata turvallisesti ulkona ja ne hetket tuntuivat niin juhlallisilta. 

Kesä toi helpotuksen hetkeksi. Sain mökille vieraaksi ihanan paljon ystäviäni, sellaisiakin, jotka eivät aikaisemmin olleet siellä käyneet.  Kun kaikkien kalenterit olivat tyhjiä niin yllättäin olikin helppo sopia tapaamisista ja toisaalta pitkän kevään jälkeen oli niin kova tarve nähdä ihmisiä, että asiat vaan sovittiin eikä jätetty "sitten joskus" puheeksi.

Vein ystävän yllätyspiknikelle hänen synttäripäivänään
 

 

  

Uusi normaali ja helpotus

Syksy ja talvi jatkui uutena normaalina. Näin siis myös töissä. Totuimme koronan läsnäoloon, siitä tuli arkipäivää. Arkirutiinit olivat samat kun aiemmin, käymme mieheni kanssa töissä, joissa etätyö ei ole vaihtoehto. Oma liikuntaharrastus on jatknut samanlaisena kuin aiemmin, tämän on mahdollistanut oman punttisali. Vanha koiramme ei kaipaa enää pitkiä lenkkejä mutta tämän tilalle taas on tullut lenkit ystävän kanssa. 

Tammikuussa sain ensimmäisen rokotteeni, siitä kolmen viikon päästä toisen. Rokotepäivä jää ikuisesti myös mieleeni täydellisen liikennekaaoksen ja  lumimyrskyn myötä. Mutta olisin saapunut paikalle vaikka ryömien ja kaikki esteet voittaen. Rokotus toi toki helpotuksen tunteen, myös läheisiäniä on rokotettu. Mutta täysin onnellinen siitä voi olla vasta, kun kaikki muutkin ovat saaneet rokotuksen. Maskia käytän tietysti edelleen ja rajoitusten vuoksi olen rauhoittanut oman elämäni myös hetkeksi.

Ikävä

Olisin niin mielelläni päättänyt tämän koronavuoteni kuviin Espanjan terassilta. Rokotuksesta huolimatta en ole vielä valmis matkustamaan vaan yritän maltaa mieleni vielä hetken. Siihen asti kunnes tilanne selkeästi helpottaa ja matkustaminen helpottuu.

Turku ja Porvoo ovat olleet minun "ulkomaanmatkani". Mutta miten ihania ja piristäviä reissuja nämä ovatkaan olleet. Myös Sipoonkorpi tuli tutuksi sekä Helsingin niin monet ulkoilualueet.

 

Nämä siis asioita, jotka tuleva ensimmäisenä mieleeni tästä ajasta. Ysävyys, rauhoittuminen, pitkä loma ja upeat vuodenajan vaihtelut. Vaikka koenkin selvinneeni vuodesta helpolla, on ahdistus ja pelko läheisten sairastumisesta on kulkenut koko vuoden mukana. 

Pystyn hyvin kuvittelemaan myös toisenlaisen tilanteen ja mihin ahdinkoon vuosi on aikuisia ja nuoria vienyt ja voinkin vain kiitollisena todeta, että vuosi on kohdellut minua niin armollisesti. Näin ei kaikilla ole. Eikä tilanteeseen ole ihan hetkeen vielä helpotusta...